• Lahden LAB-ammattikorkeakoulu aloitti muuntokoulutuksen puurakentajiksi

    "Tavoitteena on, että aiemman tutkinnon lisäksi opiskelijat saavat puutekniikan insinöörin tutkinnon."
    Lahden LAB-ammattikorkeakoulun muuntokoulutus mahdollistaa aiemman insinööritutkinnon tai -opintojen suuntaamisen puutekniikan insinööritutkinnoksi.
    Lahden LAB-ammattikorkeakoulun muuntokoulutus mahdollistaa aiemman insinööritutkinnon tai -opintojen suuntaamisen puutekniikan insinööritutkinnoksi. Kuva: Sanna Henttonen
    Uutiset
    26.2.202117:02
    Kimmo Lundén

    "Puurakentamisen kasvu on globaali ilmiö, mutta ala kärsii osaajapulasta."

    Lahden LAB-ammattikorkeakoulu mainostaa insinöörien muuntokoulutustaan puurakentajiksi houkuttelevin perustein.

    Puutekniikan yliopettaja Kristiina Lillqvist kertoo Lahden LABin 60 opintopisteen muuntokoulutuksen tavoitteena olevan "tarjota rakennusinsinööreille puutekniikan ja rakennesuunnittelun osaamista alalla havaitun osaamisvajeen paikkaamiseksi".

    1,5 vuotta kestävä koulutus alkoi tammikuussa 2021.

    "Tavoittelimme 20 opiskelijan ryhmää, mutta saimme 23, joten kiinnostusta riitti odotetusti. Tavoitteena on, että aiemman tutkinnon lisäksi opiskelijat saavat puutekniikan insinöörin tutkinnon", Lillqvist kertoo.

    Opinnot suoritetaan pääosin verkossa ja osallistujia on ympäri Suomen.

    Riittävällä aiemmalla osaamisella on mahdollista kulkea Vaativien puurakenteiden opintopolku, josta voi saada vaativien puurakenteiden suunnittelupätevyyteen vaaditun koulutuksen.

    Lahden LAB:in perustarjontaan kuuluu puutekniikan insinööriopinnot päiväopintoina Lahdessa tai monimuotototeutuksena osin verkossa ja usein myös työn ohessa.

    Koulutustarjottimella on myös International Timber Academy -koulutuskokonaisuus kansainväliselle ja kotimaiselle kohderyhmälle.

    Kansainvälistä opiskeluyhteistyötä Lahdessa kehitetään Virtual Wood Universityn nimellä. Siinä tavoitteena on, että eri maiden puualan opiskelijat pystyvät opiskelemaan ristiin toistensa opetustarjontaa. Käynnistysvaiheessa mukana on LAB-amk:n lisäksi yliopistoja ja ammattikorkeakouluja Salzburgista, Mosbachista ja Tallinnasta. Puurakentamisen työnjohtajista on työmailla huutava pula

    Lue aiheesta lisää: Puurakentamisen työnjohtajista on työmailla huutava pula

    Artikkelin aiheet
    Lahden LAB-ammattikorkeakoulu
    puurakentaminen
    muuntokoulutus
    puutekniikka
    korkeakouluopiskelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle