• Urpilainen: Jatko on Kreikan käsissä

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan vakuudet pienentävät suomalaisten riskiä uudessa pelastuspaketissa.
    Jutta Urpilainen
    Jutta Urpilainen Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    22.2.201214:59
    MT toimitus

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) näkee Kreikan pelastuspaketin onnistumisen olevan nyt maasta itsestään kiinni.

    Urpilainen esitteli euroryhmän kokouksen tuloksia tänään eduskunnan suurelle valiokunnalle. Hän ei valiokunnasta poistuessaan lähtenyt ennakoimaan, joko nyt sovittu lainaohjelma jää viimeiseksi Kreikan osalta.

    Ministeri korosti, että nyt Kreikalle on luotu edellytyksiä selvitä ja tehdä rakenteellisia uudistuksia.

    ”Iso kysymys on, että Kreikka tarvitsee myös uusia työpaikkoja, koska siellä nuorisotyöttömyys on tällä hetkellä 50 prosenttia. Ja uskon, että se on seuraavan keskustelun aihe, millä eväillä Kreikka luo kasvun edellytyksiä aiempaa paremmin.”

    Urpilainen piti Suomen Kreikalta saamia vakuuksia merkittävänä saavutuksena. Hän muistutti, että Suomen osuus Kreikan uudesta lainaohjelmasta on 2,3 miljardia, ja tälle osuudelle on saatu vakuudet.

    ”Ja sitä kautta suomalaisten riski on paljon pienempi kuin muiden euromaiden.”

    Urpilainen myönsi, että Suomen osuutta uudessa lainapaketissa voi olla vaikea hahmottaa, koska nyt Suomi ei ykköspaketista poiketen lainaa Kreikalle rahaa, vaan antaa takauksia uudelle kriisivälineelle.

    Artikkelin aiheet
    Jutta Urpilainen
    Kreikka
    eurokriisi
    pelastuspaketti
    vakuusjärjestelyt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle