• Koronapandemia ei ole vaikuttanut suomalaisten suunnitelmiin hankkia lapsia – kumppanin puuttuminen vaikuttaa selvästi enemmän

    Lasta toivovista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä kolme prosenttia kertoi lykänneensä asiaa pandemian takia, ilmenee tuoreesta kyselystä.
    Kyselyn mukaan lasta toivovista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä kolme prosenttia kertoi lykänneensä asiaa pandemian takia. LEHTIKUVA / IRENE STACHON
    Kyselyn mukaan lasta toivovista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä kolme prosenttia kertoi lykänneensä asiaa pandemian takia. LEHTIKUVA / IRENE STACHON 
    Uutiset
    13.8.202011:58
    STT

    Suomalaisten lastenhankintasuunnitelmat eivät ole juuri muuttuneet poikkeuksellisen pandemiavuoden johdosta. Asia selviää tuoreesta Taloustutkimuksen ja tiede- ja teknologiayritys Merckin tekemästä kyselystä.

    Kyselyyn vastasi 1 046 ihmistä, joista 30 prosentilla oli ennestään lapsia. Sekä ensimmäistä lasta että lisää lapsia suunnitteli lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta.

    Lasta toivovista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä kolme prosenttia kertoi lykänneensä asiaa pandemian takia.

    Vastaajista vajaa kolmannes ilmoitti, ettei ylipäätään halua saada lapsia. Epävarmoja asiasta oli viidesosa miehistä ja neljäsosa naisista.

    "Syntyvyys on laskenut jyrkästi Suomessa viime vuosina, vaikka tänä vuonna tilastot ovatkin taas näyttäneet pientä kasvua", sanoo naistentautien ja synnytysten professori Terhi Piltonen tiedotteessa.

    Piltosen mukaan keskustelussa olisi tärkeää muistaa, että keskustelu koskettaa sekä miehiä että naisia.

    Kyselyssä kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että lapsia ei ole sopivan kumppanin puuttumisen takia. Miehistä näin koki peräti 44 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    koronapandemia
    lastenhankinta
    syntyvyys
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria