• Itämerta pitää auttaa

    Uutiset
    27.3.201515:00
    MT toimitus

    Itämeren hyvinvointiin on panostettava määrätietoisesti. Itämeri on tärkeä koko alueemme kehitykselle, viihtyvyydelle ja vetovoimaisuudelle. Ainakin kaksi konkreettista asiaa vaatii ripeää toimintaa.

    Emme saa sallia jätteiden päästöä mereen.

    Heinäkuussa 2011 IMO (International Maritime Organization) hyväksyi periaatteen, jonka mukaan laivojen ei tule päästää jätevesiään mereen. Sääntö astuu voimaan, kun kaikilla Itämeren rannikkovaltioilla on valmius ottaa jätevedet vastaan satamissaan.

    Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, etteivät kaikki maat ole valmiita rakentamaan tällaista tekniikkaa. On siis riski, ettei IMO:n asettama aikataulu pidä. Vaihtoehtoisena ratkaisuna on pohdittu, että IMO myöntää lisäaikaa näille valtioille.

    Mielestäni säännöksen tulisi astua voimaan, mutta valtioille tulisi antaa aikaa valmistautua vaatimusten täyttämiseen. On parempi, että toivottuun lopputulokseen edetään askeleittain kuin että emme etenisi lainkaan.

    Toinen ripeitä toimenpiteitä edellyttävä asia on Itämeren rehevöitymisen vähentäminen.

    Tarvitaan jatkuvaa työtä, jotta Itämeren kuormitus vähenisi. Meistä jokainen voi kantaa tässä kortensa kekoon.

    Voimme miettiä omia elämäntapojamme ja niiden vaikutuksia ympäristöön. Tarvitaan määrätietoista työtä myös cleantech-teollisuuden kehittämiseksi ja -menetelmien käyttöönottamiseksi.

    Tarvitaan työtä luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi. Tämä toteutuu luonnonsuojelun ja vapaaehtoisten luonnonsuojeluohjelmien kautta.

    Christel Liljeström

    kansanedustajaehdokas (r.)

    Sipoo

    Tarvitaan

    jatkuvaa työtä,

    jotta Itämeren kuormitus vähenisi. Meistä jokainen

    voi kantaa tässä kortensa kekoon.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    itameri
    ympäristönsuojelu
    rehevöityminen
    cleantech
    IMO
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria