• Sotkamo Silverin hopeakaivoksen typpipäästöt ylittämässä ympäristöluvan rajan

    Yhtiö sanoo ryhtyneensä toimiin asian korjaamiseksi.
    Kainuun ely-keskus on antanut yhtiölle kehotuksen saattaa toimintansa ympäristöluvan mukaiseksi.
    Kainuun ely-keskus on antanut yhtiölle kehotuksen saattaa toimintansa ympäristöluvan mukaiseksi. Kuva: Kimmo Rauatmaa
    Uutiset
    4.10.201919:34
    STT

    Keväällä toimintansa aloittaneen Sotkamon hopeakaivoksen typpipäästöt ovat ylittämässä ympäristöluvassa asetetun rajan. Kaivosyhtiö Sotkamo Silver kertoi asiasta perjantaina.

    Kaivokselta johdettavan veden aiheuttaman typpikuormituksen arvioidaan olevan tänä vuonna noin 8 000 kilogrammaa, kun luvan mukainen raja on 6  500 kilogrammaa.

    Sotkamo Silver ennakoi ylittävänsä ympäristöluvassa asetetut rajat myös kaivoksen louhintamäärässä ja rikastushiekan rikkipitoisuudessa. Kainuun ely-keskus on antanut yhtiölle kehotuksen saattaa toimintansa ympäristöluvan mukaiseksi.

    Sotkamo Silverin mukaan ylitykset liittyvät kaivoksen käynnistysvaiheeseen. Yhtiö sanoo ryhtyneensä toimiin asian korjaamiseksi.

    Artikkelin aiheet
    Sotkamo Silver
    hopeakaivos
    ympäristölupa
    typpipäästö
    Kainuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria