• Hidas luvitus jarruttaa sähköverkon miljardi-investointeja

    Remontti viivästyy erityisesti haja-asutusalueilla, missä verkkoa pitäisi siirtää teiden varsille sekä ilmajohtoina että maakaapeleina.
    Taajamien sähköverkon kaapelointi etenee aikataulussa, mutta haja-asutusalueen uusien vaatimusten toteuttaminen tulee olemaan vaikeaa pienelle yhtiölle, kertoo Parikkalan Valon osastopäällikkö Olli Mattila. Taustalla näkyy maakaapeleita, edessä muuntaja.
    Taajamien sähköverkon kaapelointi etenee aikataulussa, mutta haja-asutusalueen uusien vaatimusten toteuttaminen tulee olemaan vaikeaa pienelle yhtiölle, kertoo Parikkalan Valon osastopäällikkö Olli Mattila. Taustalla näkyy maakaapeleita, edessä muuntaja. Kuva: Terhi Torikka
    Uutiset
    29.7.201507:00
    Juha Kaihlanen

    Sähkömarkkinalain edellyttämiä miljardi-investointeja ei pystytä Energiateollisuus ry:n asiantuntijan Esa Niemelän mukaan toteuttamaan suunnitelmien mukaisesti, kun lukuisten lupien käsittelyajat venyvät eri viranomaisilla.

    Puolet sähköyhtiöiden asiakkaista pitää olla myrskynkestävän verkon piirissä vuoden 2019 loppuun mennessä, kaikki asiakkaat vuoden 2028 lopussa.

    ”Hidas ja raskas luvitus vaikuttaa erityisesti haja-asutusalueilla, missä verkkoa pitäisi siirtää teiden varsille sekä ilmajohtoina että maakaapeleina”, Niemelä sanoo.

    Suur-Savon Sähkötyön toimitusjohtajan Arto Niemisen mukaan käytännön töissä törmätään moniin esteisiin.

    Esimerkiksi johdon vetäminen pienen puron ali vaatii aluehallintoviraston luvan, jonka käsittely kestää yhdeksän kuukautta.

    Viisi vuotta sitten heinä–elokuun vaihteessa Asta- ja Veera-myrskyt kaatoivat metsää ja runtelivat sähkölinjoja laajoilla alueilla.

    Artikkelin aiheet
    sähköverkko
    luvatusprosessi
    Energiateollisuus
    Suur-Savon Sähkötyö
    myrskynkestävä verkko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria