• Tupakoinnilla ja diabeteksella yhteys hampaiden menetykseen

    Miehillä tupakoinnin lopettaminen edisti omien hampaiden pysymistä.
    Tutkimukseen osallistui yli 1 000 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ihmistä. Arkistokuva.
    Tutkimukseen osallistui yli 1 000 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ihmistä. Arkistokuva. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Uutiset
    18.5.202012:53
    STT

    Pitkään ja paljon tupakoivat menettävät hampaitaan todennäköisemmin kuin tupakoimattomat, osoittaa filosofian maisteri Toni Similän tuore väitöstutkimus Oulun yliopistosta. Tutkimuksessa runsaasti ja pitkään tupakoinneilla havaittiin puolitoistakertainen riski hampaiden menetykseen verrattuna tupakoimattomiin.

    Miehillä tupakoinnin lopettaminen edisti omien hampaiden pysymistä.

    Naisilla hampaiden vähentyminen oli puolestaan yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.

    Tutkimuksessa verrattiin tutkittavien itse ilmoittamia hampaiden lukumääriä vastaaviin hammaslääkärin ilmoittamiin lukuihin. Lisäksi tutkimukseen osallistuneille tehtiin kyselytutkimus ja esimerkiksi sokerirasituskoe.

    Tutkimukseen osallistui yli 10 000 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    tupakointi
    diabetes
    hammasterveys
    Oulu
    Toni Similä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle