• Suomessa ei yhtään uutta koronaan liittyvää kuolemaa – toinen päivä peräkkäin

    Uusia tartuntoja raportoitiin tänään 23 kappaletta.
    Suomessa on vahvistettu tähän mennessä yhteensä hieman alle 7 000 koronavirustapausta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Suomessa on vahvistettu tähän mennessä yhteensä hieman alle 7 000 koronavirustapausta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    6.6.202014:05
    STT

    Suomessa on nyt vahvistettu yhteensä 6 964 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eilen tartuntoja oli tiedossa 6 941, eli uusia tartuntoja raportoitiin tänään 23.

    Koronavirukseen liittyviä kuolemia on tällä hetkellä tiedossa 322. Suomessa ei lauantainakaan raportoitu yhtään uutta kuolemaa. Lauantai oli toinen päivä putkeen, kun uusia kuolemantapauksia raportoitiin nolla kappaletta.

    Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 39 ihmistä ja tehohoidossa seitsemän ihmistä. Kaikki tehohoidossa olevat ovat Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella, kuten myös suurin osa sairaalahoidossa olevista. Sairaala- ja tehohoitoa vaativien potilaiden määrä on vähentynyt melko tasaisesti huhtikuun alkupuolelta lähtien.

    Maanantaina muun muassa ravintolat saivat avata ovensa tietyin reunaehdoin ensimmäistä kertaa noin kahteen kuukauteen. THL:n raportoimat koronaluvut heijastavat tautitilannetta viiveellä. Raportointiviiveiden lisäksi viiveeseen vaikuttaa esimerkiksi taudin itämisaika. THL:n mukaan itämisajaksi tartunnasta ensioireiden alkuun on arvioitu 1–14 päivää, keskimäärin noin 4–5 päivää.

    Juttua täydennetty 6.6.2020 kello 14.00.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Suomi
    THL
    tartunnat
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria