• Rahapula vaivaa Talvivaaraa

    Talvivaaran malmin louhinta on keskeytynyt vesiongelmien vuoksi, ja rahat uhkaavat loppua. Kimmo Rauatmaa/lehtikuva
    Talvivaaran malmin louhinta on keskeytynyt vesiongelmien vuoksi, ja rahat uhkaavat loppua. Kimmo Rauatmaa/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    15.2.201315:00
    MT toimitus

    OULU (MT)

    Kaivosyhtiö Talvivaaralla on paha rahapula. Sitä torjutaan ensi alkuun 260 miljoonan euron etuoikeusannilla.

    Lisäksi Talvivaara lähestyy käsi ojossa asiakkaitaan Nyrstaria ja Camecoa. Näiltä saadaan näillä näkymin parikymmentä miljoonaa euroa.

    Ilman lisärahoitusta Talvivaara menettäisi maksuvalmiutensa. Se tietäisi ainakin katkosta toimintaan ja velkojen maksun tyrehtymistä.

    Edessä voisi olla Talvivaaran kaivoksen tai yhtiön myynti sekä lopulta maksukyvyttömyys ja konkurssi, yritys kertoo pörssitiedotteessaan.

    Yhtiökokous pidetään 8. maaliskuuta, ja siellä päätetään ainakin osakeannista.

    Talvivaaran suurimmat omistajat ovat yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä sekä valtion sijoitusyhtiö Solidium. Lisäksi kansalaisten rahoja on yhtiössä merkittäviä määriä myös eläkeyhtiö Varman ja Ilmarisen kautta.

    Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) lupaili jo kaivoksella vieraillessaan valtion osallistuvan pelastusoperaatioon. Myös muut suurimmat omistajat ovat mukana.

    Uraanin ostaja, kanadalainen Cameco maksaa 10 miljoonaa dollaria suunniteltua aiemmin. Hollantilainen Nyrstar maksaa 12 miljoonan euron ennakkomaksun sinkistä.

    Vielä toissa vuodelta Talvivaara keräsi 31 miljoonan euron tuoton. Viime vuonna koettiin sitten romahdus. Tappiota kertyi 84 miljoonaa.

    Erityisen huonosti yhtiöltä sujui loppuvuosi. Siihen osui kipsisakka-altaan vuoto ja runsaiden sateiden aiheuttamat muut ongelmat. Niistä yhtiö laskee kärsineensä 23 miljoonaa euroa kuluina.

    Yhtiön liikevaihto putosi toissa vuodesta roimasti; 231 miljoonasta 143 miljoonaan. Velkaa yhtiöllä on jo neljä kertaa liikevaihdon verran.

    Toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo, että viime vuoden ja etenkin sen viimeisen neljänneksen tulos on pettymys.

    Ympäristöongelmat veivät huomion siltä, että yhtiön tuotanto ei päässyt lähellekään tavoitteitaan. Nikkelin tuotanto oli viime vuonna vajaat 13 000 tonnia ja sinkin tuotanto alle 26 000 tonnia.

    Kun vuotovesiä oli pakko kerätä kaivosalueelle, myös louhos täyttyi ja louhinta oli pakko lopettaa.

    Yhtiö anoi lupaa 3,8 miljoonan kuution puhdistetun jäteveden laskemiselle vesistöihin. Kainuun ely-keskus antoi luvan 1,8 miljoonalle kuutiolle.

    Tänä vuonna Talvivaara ennustaa tuottavansa 18 000 tonnia nikkeliä ja 39 000 tonnia sinkkiä. Jos vesiongelma jatkuu, tavoitteeseen ei ehkä päästä.

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    kaivosteollisuus
    rahoitusvaikeudet
    ympäristöongelmat
    Kainuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle