• Suomen korkein rakennus nousi Kirkkonummelle – tiedätkö jo, mitä siellä valmistetaan?

    Torni kohoaa 185 metrin korkeuteen. Torni ohittaa korkeudessaan Tampereen Näsinneulan, jolla on korkeutta 168 metriä.
    Prysmianin kaapelinvalmistustorni Pikkalassa Kirkkonummella
    Prysmianin kaapelinvalmistustorni Pikkalassa Kirkkonummella Kuva: Prysmian
    Uutiset|Tekniikka
    14.5.202511:58
    Eija Vallinheimo

    Uusi kaapelinvalmistustorni on osa Prysmian Groupin yli sadan miljoonan euron investointia, jonka avulla yhtiö laajentaa Kirkkonummen Pikkalan tehdasta. Uusi kaapelitorni mahdollistaa entistä vaativampien suurjännitekaapeleiden valmistuksen entistä tehokkaammin.

    Prysmian kertoo tiedotteessaan, että investoinnilla vastataan globaalin energiamurroksen ja siihen liittyvän teknologian vauhdittamaan maa- ja merikaapeleiden kysynnän rajuun kasvuun.

    Pikkalassa valmistettuja suurjännitekaapeleita käytetään laajasti muun muassa suurten merituulivoimapuistojen sähkönsiirtoon Suomen ja Pohjois-Euroopan alueilla. Suurjännitekaapeleiden globaalin markkinan odotetaan jatkavan kiihtyvää kasvuaan.

    Tornissa on kaksi pystysuoraa vulkanointilinjaa, joissa tapahtuu suurjännitteisten merikaapeleiden eristys.

    Kaapelitornin rakennushanke on ollut Suomen oloissa monin tavoin poikkeuksellinen.

    Kaapelitornin rakennushanke on ollut Suomen oloissa monin tavoin poikkeuksellinen ja rakentamisen aikana jouduttiin turvautumaan myös epätavanomaisiin ratkaisuihin.

    ”Tuotantoteknologia oli nostettava torniin yläkautta, kerros kerrokselta rakentamisen edetessä. Lisäksi kaapelitornin tuotantolinjat edellyttävät rakennukselta poikkeuksellista vakautta: koko 185 metrin korkeudelta torni saa huojua korkeintaan 20–30 millimetriä, Pikkalan Transmission-liiketoiminnan operatiivinen johtaja Topi Loimu kertoo.

    ”Torni on tällä hetkellä Suomen korkein rakennus, ja sen rakentaminen eteni samanaikaisesti useiden uusien tehdastilojen rakentamisen kanssa. Kaikki tämä toteutettiin tehtaan normaalin tuotantotoiminnan jatkuessa keskeytyksettä”, Loimu kertoo.

    Investoinnin myötä suurjännitteisten merikaapeleiden tuotantomääriä voidaan kasvattaa Pikkalan tehtaalla 400 kilometrillä vuodessa. Prysmian Groupin investointi tuo Pikkalaan 100–120 uutta työpaikkaa.

    Lisää aiheesta
    • Sähkö Viroon tulee putkessa oikeata ja lähtee ilmajohtona vasemmalle.

      Energia | Vaurioitunut merikaapeli palaa toimintaan heinäkuussa – täältä se lähtee ja tältä kaapeli näyttää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kaapelit
    teollisuus
    rakentaminen
    Prysmian Group
    Kirkkonummi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle