• Atrian toinen vuosineljännes ei kohenna koko vuoden tulosta

    Sekä kotimaan että Venäjän vaikea lihamarkkinatilanne tuntuu Atrian tuloksessa. Yhtiö ennakoi edelleen, että sen koko vuoden liikevoitto jää viime vuodesta.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    24.7.201411:49
    MT toimitus

    Elintarvikeyhtiö Atria kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan huhti–kesäkuussa verrattuna vastaavaan vuodentakaiseen jaksoon. Ensimmäisen vuosineljänneksen luvut heikentävät kokonaisuutta kuitenkin niin, että liikevoitto heikkeni hieman tammi–kesäkuussa.

    Huhti–kesäkuun aikana yhtiö teki voittoa ennen veroja 9,9 miljoonaa euroa, mikä on yli kaksinkertaisesti viime vuoden toisen neljänneksen 4,1 miljoonaan euroon verrattuna.

    Toisen vuosineljänneksen liikevaihto puolestaan nousi 371,4 miljoonaan euroon viime vuoden 363,6 miljoonasta eurosta.

    Atria pitäytyy huhtikuisessa arvioissaan, että koko vuoden liikevoitto jää selvästi alle viime vuoden 37,0 miljoonan euron. Syynä heikentyneisiin odotuksiin on vaikea lihamarkkinatilanne sekä Suomessa että Venäjällä.

    Sianlihasta on ylitarjontaa ja kilpailu on kireää, mikä on laskenut myyntihintoja koko EU:n alueella. Venäjällä sianlihan tuontikielto on puolestaan nostanut lihan hintaa, mitä yhtiö ei ole pystynyt siirtämään täysimääräisesti myyntihintoihin.

    Artikkelin aiheet
    Atria
    lihamarkkina
    tulos
    Venäjä
    sianliha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria