• Myrskypuuskia ennusteessa sunnuntaina etelään – matalapaine voimistuu viikonloppuna Suomen yllä

    Matalapaine saapuu lauantaiyönä luoteesta ja voimistuu matkallaan itään. Sateet tulevat osin myös lumena maan etelä- ja keskiosassa.
    Lauantaiksi länteen saapuva matalapaine liikkuu maan etelä- ja keskiosien yli itään ja tuo sateita laajalti suureen osaan maatamme.
    Lauantaiksi länteen saapuva matalapaine liikkuu maan etelä- ja keskiosien yli itään ja tuo sateita laajalti suureen osaan maatamme. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    23.4.202618:30
    Petteri Pyykkö

    Pohjoisesta virtaa loppuviikolla voimalla kylmää ilmaa, ja sää on ajankohtaan nähden keskimääräistä hieman viileämpää. Vielä perjantaina etelässä päästään kymmenen asteen tuntumaan aurinkoisessa säässä.

    Lauantaiksi länteen saapuva matalapaine liikkuu maan etelä- ja keskiosien yli itään ja tuo sateita laajalti suureen osaan maatamme. Pohjanmaan maakunnista itärajalle ulottuvalla vyöhykkeellä sataa myös märkää lunta, ja teille kertyvä loska heikentää myös ajokeliä.

    Sunnuntain sateiden reittiin liittyy vielä kohtalaista epävarmuutta, joten ennuste kannattaa tarkistaa vielä hieman lähempänä.
    Sunnuntain sateiden reittiin liittyy vielä kohtalaista epävarmuutta, joten ennuste kannattaa tarkistaa vielä hieman lähempänä.  Kuva: Ilmatieteen laitos

    Matalapaine voimistuu sunnuntaiksi. Puuskat saavat voimaa auringon lämmityksestä erityisesti maan eteläosassa, missä sään ennustetaan selkenevän aamun aikana lännestä alkaen. Paikalliset pohjoistuulen myrskypuuskat aiheuttavat jälleen todennäköisesti paikallisia puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. Myös kaakossa pilvisestä säästä huolimatta puuskat voivat kaataa yksittäisiä puita.

    Märkää lunta ja räntää sataa voimakkaalla koillistuulella Kaakonkulmalla monin paikoin aamun ja aamupäivän aikana, joten ajokeli voi heiketä paikoin jopa erittäin heikoksi. Sunnuntain sateiden reittiin liittyy vielä kohtalaista epävarmuutta, joten ennuste kannattaa tarkistaa vielä hieman lähempänä. Iltaan mennessä tuuli joka tapauksessa todennäköisimmin heikkenee ja sateet vetäytyvät Suomen itäpuolelle.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    MT:n sääpalvelu

    Artikkelin aiheet
    matalapaine
    sää
    myrskypuuskat
    ilmasto
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita