• Kiinan talouskasvu hidastui odotuksia enemmän, 4,9 prosenttiin – palautuminen koronasta näyttää menettävän puhtiaan

    Rakennusalan jättiläisyhtiö Evergrande kärvistelee valtavan velkavuoren alla, ja yhtiön mahdollisen romahduksen on pelätty vaikuttavan koko Kiinan talouteen.
    Kiinan elpyminen koronapandemiasta on ollut verrattain nopeaa, mutta palautuminen näyttää nyt menettävän puhtiansa. LEHTIKUVA / AFP
    Kiinan elpyminen koronapandemiasta on ollut verrattain nopeaa, mutta palautuminen näyttää nyt menettävän puhtiansa. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    18.10.202109:41
    STT

    Kiinan talouskasvu hidastui odotettua enemmän 4,9 prosenttiin viimeisimmällä vuosineljänneksellä heinäkuun ja syyskuun välisenä ajanjaksona, kertovat maan viralliset talousluvut. Syinä pidetään kiinteistöalan tiukempaa sääntelyä ja uhkaavaa energiakriisiä.

    Kiinan elpyminen koronapandemiasta on ollut verrattain nopeaa, mutta palautuminen näyttää nyt menettävän puhtiansa. AFP:n talousanalyytikoille esittämässä kyselyssä oli povattu viiden prosentin kasvua.

    Neljänneksen kasvu oli merkittävästi hitaampaa kuin edeltäneellä neljänneksellä huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin kasvua nähtiin 7,9 prosenttia.

    "Kasvua on hillinnyt kiinteistöalan hidastuminen, jota ovat pahentaneet Evergranden vaikeuksien sivuvaikutukset", arvioi Oxfordin yliopiston Aasian talouksien asiantuntija Louis Kuijs.

    Rakennusalan jättiläisyhtiö Evergrande kärvistelee valtavan velkavuoren alla, ja yhtiön mahdollisen romahduksen on pelätty vaikuttavan koko Kiinan ja mahdollisesti maailman talouteen. Yhtiön velkapotti on kasvanut yli 250 miljardiin euroon.

    Kiinan taloutta piinaa myös energiakriisi, ja tehtaanomistajia onkin kehotettu varautumaan häiriöihin sähkönjakelussa, kertoo Financial Times. Maan johto on pyrkinyt vähentämään Kiinan kansantalouden riippuvuutta hiilestä.

    Energiakriisin pelätään aiheuttavan vakavia ongelmia erityisesti talven saapuessa Kiinan pohjoisosiin.

    Artikkelin aiheet
    Kiinan talous
    talouskasvu
    Evergrande
    energiakriisi
    kiinteistoala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle