• Kesko mukaan terveys- ja kauneusbisnekseen: Myymäläketju Oriola-KD:n kanssa

    Ketju tavoittelee myös lääkemyyntiä, jos lainsäädäntö muuttuu.
    Ensimmäisten terveysmyymälöiden ovien on määrä aueta syksyllä.
    Ensimmäisten terveysmyymälöiden ovien on määrä aueta syksyllä. Kuva: Martti Kainulainen
    Uutiset
    13.3.201710:56
    STT

    Kesko ja Oriola-KD perustavat Suomeen terveys-, kauneus- ja hyvinvointimyymälöiden ketjun.

    Uuden ketjun tuotevalikoimassa on muun muassa kosmetiikkaa, ihon- ja hiustenhoitotuotteita, luontaistuotteita sekä tulevaisuudessa myös lääkkeitä, jos lainsäädäntö sen sallii.

    Tavoitteena on ensi vaiheessa sadan myymälän sekä verkkokaupan ketju, joka tuo jopa tuhat uutta työpaikkaa, yhtiöt kertovat tiedotteissaan.

    Ketjun toimintaa suunnitellaan laajennettavan myös lääkemyyntiin, jos lainsäädäntö muuttuu.

    Ensimmäiset myymälät ja verkkokauppa aiotaan avata jo syksyllä. Koko tämän vuoden aikana myymälöitä on tarkoitus avata yhteensä 15.

    Kesko ja Oriola-KD omistavat yhteisyrityksen puoliksi. Sen perustaminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

    Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan Suomessa tapahtuva yhteiskunnallinen murros kasvattaa ihmisen vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, ja se luo mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle terveys-, kauneus- ja hyvinvointimarkkinoiden kohtaamispisteessä.

    "Pidämme tärkeänä, että markkinaan tulee vastuullinen suomalainen toimija", Helander sanoo Keskon tiedotteessa.

    "Visionamme on olla johtava toimija Suomen apteekkimarkkinoilla apteekkisääntelyn vapauduttua", sanoo Oriola-KD:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.

    Uuden ketjun on määrä työllistää välillisesti myös runsaasti terveys-, kauneus- ja hyvinvointialan yhteistyökumppaneita.

    Sekä Kesko että Oriola-KD ovat isoja suomalaisia pörssiyhtiöitä. Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on yli 13 miljardia euroa.

    Oriola-KD toimii lääkkeiden ja terveys- ja hyvinvointituotteiden vähittäis- ja tukkukaupassa Ruotsin, Suomen ja Baltian markkinoilla. Oriola-KD:n liikevaihto on 1,6 miljardia euroa. Konsernilla on myös 325 apteekkia Ruotsissa ja Latviassa.

    Artikkelin aiheet
    terveys- ja kauneusbisnes
    Kesko
    Oriola-KD
    apteekkisäännöstely
    yhteisyritys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle