Keskeisten järjestöjen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta jatkuivat alkuviikosta rinnan hallitustunnustelujen kanssa.
Pääministeriksi nousevan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän toivomassa yhteiskuntasopimuksessa keskeiseksi nousevat kilpailukyky ja siihen vahvasti kytkeytyvät palkka- ja työelämälinjaukset. Tuottajien MTK ei viime mainituista neuvottele, vaan päärooli on nyt työmarkkinajärjestöillä.
Sipilä pyysi järjestöiltä keinoja tuottavuusloikaksi sekä uusien työpaikkojen syntyyn. Suomen kilpailukyky ja julkinen talous riippuvat näistä kummastakin. Molemmat ovat huonossa kunnossa.
Suomalaiset tuotteet ja palvelut eivät tällä hetkellä pärjää vapaiden markkinoiden kilpailussa. Kun suomalainen työ ei käy kaupaksi, ei synny työpaikkoja, ja työttömyyden kustannukset kaatuvat valtion talouden maksettaviksi.
Jos järjestöt pystyisivät omilla päätöksillään parantamaan Suomen kilpailukykyä, valtion talouden tulevaa matokuuria voisi lieventää. Siksi Sipilä toivoo sopimusta. On myös selvää, että Suomi tällaisen sopimuksen tarvitsee.
Pallo on työmarkkinajärjestöillä. On erityisesti ay-liikkeen etu, että sen jäsenten työ alkaisi taas käydä kaupaksi. Se on tietysti samalla koko Suomen etu.
Ay-liikkeessä on uskallettava pohtia, kuinka pitkä on suljettujen työmarkkinoiden tulevaisuus maailmassa, jossa tavarat, palvelut ja ihmiset liikkuvat vapaasti.
Vastaukset eivät ole helppoja eivätkä ratkaisut pelkästään kivuttomia. Vallan hintana on kuitenkin kannettava myös vastuuta.
Vastuuta on vaadittava myös työnantajien EK:lta. Sen on yhteiskuntasopimuksessa kasvettava kvartaalitalouden finanssimiesten palkkarengistä lähemmäs entisajan teollisuuspatruunoita, joiden päätöksiä ohjasivat myös isänmaan ja työntekijöiden hyvinvointi.