• MTK valitti vantaalaistilan maiden pakkolunastuksesta EIT:hen

    Kaupunki maksoi 40 hehtaarin alueesta noin neljänneksen summasta, jota rakennusliike oli tarjonnut.
    Vantaa lunasti noin 40 hehtaarin alueen vantaalaiselta Saraksen tilalta.
    Vantaa lunasti noin 40 hehtaarin alueen vantaalaiselta Saraksen tilalta. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    30.9.202110:20
    Henrik Hohteri

    MTK kertoo valittaneensa Vantaan kaupungin tekemästä pakkolunastuksesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

    Kyse on 40 hehtaarin alueesta, joka sijaitsee 20 kilometrin päässä Helsingin keskustasta Vantaalla Saraksen tilalla. Tila on ollut saman suvun hallussa 300 vuotta.

    Omistajan ja rakennusliikkeen välisessä esisopimuksessa maa-alueen hinnaksi määriteltiin 11,2 miljoonaa euroa vuonna 2007. Kaupan toteutuminen olisi edellyttänyt Vantaan asemakaavoitusta.

    Vantaa kuitenkin päätti, että asemakaavoja laaditaan ainoastaan kaupungin omistamalle maalle.

    Vantaan kaupunki tarjosi alueesta 2,6 miljoonaa euroa. Vapaaehtoisia kauppoja ei syntynyt, ja lunastushinnaksi tuli lopulta 3,25 miljoonaa euroa.

    MTK:n näkemyksen mukaan pakkolunastuksen korvaustaso rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuoja-artiklaa.

    Järjestö haluaisi Suomeen korkeammat lunastuskorvaukset Ruotsin tapaan sekä Hollannista mallin, jossa lunastuslupaa ei saada myöntää, jos maanomistaja pystyy itse toteuttamaan hankkeen, jota varten lunastusta suunnitellaan.

    Valitus ihmisoikeustuomioistuimeen ei välttämättä johda mihinkään, sillä tuomioistuin jättää valtaosan sille tehdyistä valituksista käsittelemättä.

    Lue myös:

    Vantaa lunastaa osan kohutusta Saraksen tilasta – hinta noin 3,25 miljoonaa euroa

    Maanomistaja vantaalaismaatilan pakkolunastuksesta: "Sosialismia"

    Pääkirjoitus: Lunastuslaki kaipaa korjausta

    Kolumni: Kun rata tuli kalliiksi, maa piti saada halvalla

    Artikkelin aiheet
    MTK
    pakkolunastus
    Vantaa
    Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
    Saraksen tila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria