• Kantatielle parkkeerannut pikimusta lehmä hämmensi liikennettä Ylivieskassa

    Oulun poliisilaitoksella oli viime yönä useita eläintehtäviä.
    Kuvan märehtijä ei liity juttuun.
    Kuvan märehtijä ei liity juttuun. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Liikenne
    10.10.202508:40
    Suvi Jylhänlehto

    Ylivieskassa poliisipartio sai perjantaina aamuyöllä paimennettavakseen pimeällä tiellä seikkailevan pikimustan lehmän, Oulun poliisi kertoo tiedotteessa.

    Poliisin mukaan lehmä oli lähtenyt omatoimilenkille ja päätynyt jököttämään keskelle kantatie 68:aa.

    ”Vilkkaasti liikennöity tie alkoi jo heräillä ja lehmä oli iso onnettomuusriski. Pitkittyessään lehmän lenkkeily olisi aiheuttanut kunnon ruuhkan aamuliikenteelle”, poliisi sanoittaa tilannetta.

    ”Lempeän hätistelyn jälkeen lehmä kuitenkin liukasteli tieltä ojan puolelle, mistä partio onnistui nappaamaan sen kiinni. Poliisin ja pelastuksen saumattomalla yhteistyöllä karkuri saatiin talutettua takaisin kotipihaansa.”

    ”Lempeän hätistelyn jälkeen lehmä kuitenkin liukasteli tieltä ojan puolelle, mistä partio onnistui nappaamaan sen kiinni.”

    Hämminkiä ovat aiheuttaneet myös luonnonvaraiset eläimet. Tielle säntäilleet hirvet aiheuttivat kaksi kolaria ja vaaratilanteita Oulun poliisilaitoksen alueella torstai-illan ja perjantaiaamun välisenä aikana.

    Hirvet aiheuttivat liikenneonnettomuuden Paltamossa ja Siikalatvalla. Kummassakin kolarissa vältyttiin onneksi henkilövahingoilta.

    Limingassa hirviaidan sisäpuolella loikkineet sarvipäät saivat aikaan vaaratilanteita ja useita soittoja hätäkeskukseen.

    Pudasjärvellä henkilöauton kuljettaja törmäsi kahteen poroon noin 80 kilometrin tuntivauhdilla. Kuljettaja selvisi tilanteesta säikähdyksellä, poliisi kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Hirven on turvallisempi seikkailla muualla kuin asutuksen keskellä. Kuvituskuva.

      Erä | Hirvi vastusteli poliisia – seurauksena ruttuinen konepelti ja rikkinäinen tuulilasi

    • Keravalaisessa asunnossa vieraillut hirvi löytyi metsästyskoiran avulla maastosta Tuusulan Tuomalansuon alueella. Poliisi lopetti loukkaantuneen eläimen.

      Erä | Hirvi syöksyi ikkunan läpi olohuoneeseen Keravalla

    • Kuvituskuvassa uroshirvi Kirkkonummella vuonna 2020.

      Erä | Poliisi hääti uroshirveä pihoista valoilla, äänellä ja painepesurilla – hirvi potki poliisiauton tuulilasin säröille

    Artikkelin aiheet
    Ylivieska
    lehmä
    liikenne
    poliisi
    eläinonnettomuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin