• Ympäristölupien käsittelyyn vauhtiaennakkoneuvottelulla ja mallilomakkeella

    Arviointiryhmän puheenjohtajan ministeri Lauri Tarastin mukaan ennakkoneuvottelumenettelystä on myönteisiä kokemuksia esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan luvittamisessa. Sami Karppinen
    Arviointiryhmän puheenjohtajan ministeri Lauri Tarastin mukaan ennakkoneuvottelumenettelystä on myönteisiä kokemuksia esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan luvittamisessa. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    11.3.201515:00
    Jukka Lehtinen

    Ministeri Lauri Tarasti luovutti tiistaina johtamansa työryhmän arvion toteuttamisvaihtoehdoista ympäristömenettelyjen sujuvoittamisesta ja tehostamisesta ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.).

    Marraskuussa aloittaneen ryhmän lähtökohtana oli se, että investointi- ja elinkeinohankkeet etenisivät nykyistä sujuvammin ja nopeammin ympäristönsuojelun tavoitteista tinkimättä.

    Toimenpide-ehdotuksiin kuuluu muun muassa selvitys erillisten ympäristöllisten lupamenettelyjen yhdistämisestä niin sanotuksi yhden luukun periaatteeksi.

    Osa ympäristöluvista saadaan selvitettyä yhden luukun periaatteella esimerkiksi Hollannissa.

    Ehdotuksissa esitetään myös ennakkoneuvottelun sääntöjen lisäämistä isojen hankkeiden vaatimaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) koskevaan lakiin.

    Ehdotuksen mukaan luvanhakija ja viranomaiset keskustelisivat yhdessä ennen lupahakemuksen jättämistä hankkeeseen liittyvistä prosesseista, mikä nopeuttaisi niiden etenemistä.

    Ennakkoneuvottelusta on Tarastin mukaan myönteisiä kokemuksia muun muassa Äänekosken biotuotetehtaan luvituksessa.

    Arviointiryhmän listalla esitetään lupaviranomaisen ja toiminnanharjoittajan vuorovaikutuksen lisäämistä myös YVA-menettelyn ulkopuolisiin lupiin.

    Ympäristönsuojelulakiin voitaisiin lisätä säännös, jonka mukaan hakija voi pyytää lupaviranomaiselta sähköistä neuvontaa, kuten mallilomaketta.

    Tämä vähentäisi työryhmän arvion mukaan merkittävästi lupaa koskevien täydennyspyyntöjen määrää, mikä lyhentäisi hakemuksen käsittelyaikaa.

    Myös uusiutuvan energian pientuotannon lupakäytäntöjä esitetään kevennettäväksi ja yhtenäistettäväksi.

    ”Ympäristölupiin on syntynyt monenlaisia menettelyjä, joista on seurannut käsittelyjen monimutkaistuminen ja käsittelyaikojen pidentyminen”, Tarasti sanoo.

    Hallinnon henkilökunta vähenee, mikä tarkoittaa työtaakan lisääntymistä. Tästä seuraa Tarastin mukaan se, että menettelyjä on pakko yksinkertaistaa.

    Nyt esitetyillä toimenpiteillä voitaisiin lupamenettelyitä keventää niin, ettei ympäristönsuojelun taso heikkenisi.

    ”EU asettaa meille direktiivien muodossa tietyt reunaehdot, joiden sisällä meidän on toimittava”, Tarasti sanoo.

    Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kiittää arviointiryhmää hyvästä työstä ja toteutuskelpoisista ehdotuksista.

    Kaikki ehdotukset käydään läpi ja osa niistä, kuten viranomaisten ja luvanhakijoiden yhteistyön lisääminen on ministerin mukaan toteutettavissa nopealla aikataululla.

    ”Ehdotuksia toteuttamalla byrokratiaa saataisiin kevennettyä, mikä toisi liikettä ja työtä Suomeen”, Grahn-Laasonen sanoo.

    Ympäristölainsäädäntö on ministerin mukaan ollut vanhanaikaista.

    ”Uudet ja ympäristöystävälliset hankkeet ovat tarpeettomasti törmänneet siihen.”

    Arviointiryhmän ehdotukset esitellään eduskunnassa kaikille ryhmille.

    Grahn-Laasonen toivoo, että uudistustyö jatkuu myös seuraavan hallituksen aikana.

    Ympäristölupahakemusten määrää on onnistuttu kuluvalla hallituskaudella toteutetuilla uudistuksilla vähentämään 20 prosenttia.

    JUKKA LEHTINEN

    Ehdotuksia

    toteuttamalla

    byrokratiaa saataisiin kevennettyä, mikä toisi liikettä ja työtä Suomeen.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ympäristöluvat
    hallinnon keventäminen
    ympäristölainsäädäntö
    ennakkoneuvottelu
    Sanni Grahn-Laasonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria