• Tutkijat patistavat kauppoja luopumaan lihatarjouksista ja kaukomaiden lihasta – kestävä ruokajärjestelmä vaatii kasvisruokaa ja toimeentuloa viljelijöille

    Tutkijoiden mukaan suuria toimijoita suosiva ruuan halpuuttaminen pitäisi lopettaa ja kasvisten sekä kalan verotusta alentaa.
    Tutkijoiden mukaan halpuutus ei ole reilua ruokapolitiikkaa.
    Tutkijoiden mukaan halpuutus ei ole reilua ruokapolitiikkaa. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    26.9.201916:12
    Katja Lamminen

    Jyväskylän yliopiston tutkimusryhmän tutkijoiden mukaan suomalainen ruokajärjestelmä ei ole kestävä, mutta sen voi muuttaa helposti ja nopeasti sellaiseksi.

    "Erityisesti tämä tarkoittaa, että ruokavaliotamme pitää kasviperäistää ja monipuolistaa", sanoo tutkijatohtori Teea Kortetmäki Jyväskylän yliopiston Food System Studies -tutkimusryhmästä. Muutos kohti ekologisesti kestävää ja reilua ruokajärjestelmää edellyttää myös maanviljelijöiden aseman ja toimeentulon parantamista sekä uusien toimintatapojen tukemista.

    Maatalouden kehittämisen lisäksi tärkeitä ovat elintarviketeollisuuden ja kaupan innovaatiot.

    "Lihatarjouksista pitäisi luopua, paitsi pian vanhenevien tuotteiden kohdalla. Haitallisimmat tuotteet, kuten EU:n ulkopuolinen liha, pitäisi poistaa kokonaan valikoimasta. Ruuan halpuuttaminen ei edistä oikeudenmukaisuutta, sillä se suosii suuria toimijoita perhetilojen ja pienten elintarvikeyrittäjien kustannuksella", yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvasti luettelee.

    Kansalaiset voivat osallistua ruokajärjestelmän uudistamiseen vaatimalla päättäjiltä ja kaupoilta reilua ruokapolitiikkaa. Julkisissa ruokailuissa puolestaan piilee potentiaalia lisätä uudenlaisten raaka-aineiden ja tuotteiden kysyntää.

    Tutkijoiden mukaan tuoreiden kasvisten, hedelmien ja järvikalan verotusta pitäisi keventää.

    "Ruokajärjestelmän ohjaaminen kohti kestävyyttä ei ole ainoastaan ekologinen vaan myös kansanterveyttä edistävä teko", Kortetmäki huomauttaa.

    Merkittävä este muutoksen tiellä on kokonaisvaltaisen ruokapolitiikan puute.

    "Ei ole yhtenäistä kehystä politiikkatoimille, jotka ottaisivat huomioon ruoan tuotantoon, jakeluun ja kuluttamiseen liittyvät seikat kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Ruokapolitiikan tulisi olla kokonaisvaltaista ja kansalaiset osallistavaa, jotta muutos olisi hyväksytty ja tehokas", Silvasti summaa.

    Artikkelin aiheet
    kestävä ruokajärjestelmä
    kasvisruoka
    ruokapolitiikka
    elintarviketeollisuus
    maanviljelijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria