• Fennovoimassa jatkaa 44 suomalaisomistajaa

    Fennovoiman ydinvoimalahankkeen pääomistus säilyy suomalaisilla. Suomalaisten omistajien osuus hankkeesta on yhteensä 50,2 prosenttia. Tavoitteena on 66 prosentin kotimaisuus.
    Uutiset
    28.2.201416:50
    MT toimitus

    Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa pysyy mukana 44 suomalaista omistajaa, joiden osuus hankkeesta on yhteensä 50,2 prosenttia. Yhtiön mukaan tämä varmistaa hankkeen suomalaisen pääomistuksen.

    Suomalaisten yhtiöiden osuus pyritään kuitenkin vielä kasvattamaan mahdollisimman lähelle 66 prosenttia. Neuvottelut mahdollisten uusien omistajien kanssa ovat käynnissä, ja ne saatetaan päätökseen kesäkuun loppuun mennessä, Fennovoima kertoi tiedotteessaan. Siihen mennessä tarkentuvat myös nykyisten omistajien lopulliset osuudet hankkeessa.

    Venäläinen laitostoimittaja Rosatom on tulossa Fennovoiman omistajaksi 34 prosentin osuudella.

    Fennovoiman yhtiökokous vahvistaa koko voimalainvestoinnin maaliskuun puolivälissä, Fennovoima kertoi.

    Fennovoiman hanke saattaa vaatia vielä uuden eduskuntakäsittelyn, koska Rosatom ilmaantui laitostoimittajaksi vasta aiemman periaatelupapäätöksen jälkeen.

    Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kertoi aiemmin, että käsittelyn tarpeellisuudesta päätetään kevään aikana. Jos uusi käsittely tarvitaan, asia tulisi eduskunnan puitavaksi ensi syksynä.

    Artikkelin aiheet
    Fennovoima
    ydinvoimalahanke
    omistus
    Rosatom
    Jan Vapaavuori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria