• Neuvotteluissa globaalista muovisopimuksesta kompromissiesitys

    Useat kansalaisjärjestöt ovat jo kertoneet pitävänsä ehdotusta riittämättömänä niin ihmisten terveyden kuin ympäristönkin kannalta.
    Muovineuvottelujen tuloksia on odotettu YK:n toimistolla Genevessä. Lehtikuva/AFP.
    Muovineuvottelujen tuloksia on odotettu YK:n toimistolla Genevessä. Lehtikuva/AFP.  
    Uutiset|Ympäristö
    15.8.202507:56
    STT–AFP

    Sveitsissä käytävissä neuvotteluissa maailmanlaajuisesta muovisopimuksesta on tehty kompromissiesitys, kertovat kokouslähteet uutistoimisto AFP:lle. Lähteiden mukaan ehdotus tarjoaisi riittävän pohjan jatkaa neuvotteluja.

    Useat kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin jo kertoneet pitävänsä ehdotusta riittämättömänä niin ihmisten terveyden kuin ympäristönkin kannalta.

    Neuvottelujen oli määrä päättyä jo eilen, mutta ne keskeytettiin myöhään yöllä ja niitä jatketaan tänään.

    Sopimuksella halutaan rajoittaa muovisaasteen määrää. Neuvottelut alkoivat jo viime viikolla.

    Neuvotteluihin osallistunut ilmasto- ja ympäristöministeri Sari Multala (kok.) kirjoitti torstai-iltana viestipalvelu X:ssä, että neuvotteluita ja konsultaatioita oli käyty koko päivä erilaisissa ryhmissä ja monella tasolla, mutta aika alkaa käydä vähiin.

    Ympäristöministeri kertoi aikaisemmin torstaina puhelimitse STT:lle olevan hyvin todennäköistä, ettei mahdollisesta sopimuksesta tule niin kunnianhimoista kuin Suomi ja EU haluaisivat.

    YK-maat neuvottelevat muovisopimuksesta nyt jo kuudetta kertaa. Edellisen kerran neuvotteluja käytiin viime vuonna Etelä-Koreassa. Tuolloin sopu kaatui erimielisyyksiin pitkälti samoista asioista, joista kiistellään edelleen.

    Artikkelin aiheet
    muovisopimus
    kansainväliset neuvottelut
    ympäristönsuojelu
    muovisaaste
    Suomi ja EU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä