• Otson yhtiöittäminen pysyy tavoitteena

    Jättitappio ei muuta ministeriön suunnitelmia.
    Uutiset
    6.4.201621:00
    Jarmo Palokallio

    Metsäkeskuksen liiketoimintayksikkö Otsoa yritetään edelleen saada yhtiöittämiskuntoon ensi vuoden alkuun mennessä. Vahvistamattoman tilinpäätöksen mukaan Otso teki viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa tappiota 25 miljoonan euron liikevaihdolla.

    "Tavoitteena on irrottaa Otso Metsäkeskuksesta. EU:n komissiolle on luvattu, että se tapahtuu vuoden loppuun mennessä", kertoo johtaja Juha S. Niemelä maa- ja metsätalousministeriöstä.

    MTK on vaatinut, ettei Otsoon enää pumpata valtion rahaa. Niemelä ei ota suoraa kantaa Otson tappioihin.

    "Yhtiöittämisen eteen tehdään kovasti töitä. Valtion laitoksen muuttaminen osakeyhtiön näköiseksi toiminnaksi ei ole helppoa. Se on iso prosessi, jota yksi luku ei ratkaise."

    Metsäkeskuksen johtokunta käsitteli Otson viime vuoden tulosnumeroita perjantaina, mutta jätti tilinpäätöksen vielä vahvistamatta. Tilinpäätös on tarkoitus vahvistaa toukokuun alussa. Metsäkeskuksen ja Otson johto ei halua kommentoida asiaa ennen sitä.

    Otson yhtiöittämistä on jouduttu lykkäämään monta kertaa, koska Otson talous on ollut liian heikko yhtiömuotoisen toiminnan aloittamiseen.

    Otso perustettiin vuonna 2012, minkä jälkeen se on tehnyt jatkuvasti tappiota. Yhtiön taloutta on yritetty laittaa kuntoon vähentämällä väkeä ja kaupittelemalla omaisuutta.

    Enimmillään Otson palveluksessa työskenteli 300 ihmistä. Viimeisimpien yt-neuvottelujen tavoitteena on pudottaa henkilöstön määrää noin 200 ihmisestä noin 160 ihmiseen.

    Maa- ja metsätalousministeriö ja valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikkö ovat linjanneet, että Otso metsäpalveluista muodostetaan aluksi valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, joka toimii valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa.

    "Tässä vaiheessa ei kannata antaa periksi. Vasta vuoden lopulla nähtävä lopputulos ratkaisee", toteaa Niemelä.

    Artikkelin aiheet
    Otso
    yhtiöittäminen
    maa- ja metsätalousministeriö
    Metsäkeskus
    valtion yhtiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle