• Koulut avautuvat kaikille 1–3-luokkalaisille – etäopetusta kuitenkin suositellaan

    "Emme edelleenkään halua, että 1-3-luokkalaiset menevät kouluun", opetusministeri Li Andersson korostaa.
    Myös 1–3-luokkalaisille suositellaan vahvasti osallistumista etäopetukseen.
    Myös 1–3-luokkalaisille suositellaan vahvasti osallistumista etäopetukseen. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    20.3.202016:08
    STT

    Vastaisuudessa kaikki peruskoulun 1–3-luokkien oppilaat voivat saada tarvittaessa opetusta myös lähiopetuksen muodossa, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriö.

    Mahdollisuutta rajattiin keskiviikosta alkaen koronavirustilanteen vuoksi. Aluksi lähiopetus rajattiin niihin oppilaisiin, joiden huoltajat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä toimialoilla.

    Valtioneuvoston asiasta antamaa asetusta on muutettu perjantaina. Ministeriön mukaan linjausta päädyttiin tarkentamaan, koska kriittisten alojen määritelmä on herättänyt hämmennystä ja vaihtelevia tulkintoja perusopetuksen järjestäjissä. Muutoksella on myös tarkoitus lisätä oppilaiden yhdenvertaista oikeutta saada tarvittaessa perusopetuslain mukaista lähiopetusta.

    Kouluun ei ole kuitenkaan pakko mennä, vaan myös 1–3-luokkalaisille suositellaan vahvasti osallistumista etäopetukseen, jos mahdollista.

    "Teemme parhaamme vaikeassa ja sekavassa tilanteessa. Emme edelleenkään halua, että 1-3-luokkalaiset menevät kouluun, vaan kannustamme mahdollisimman laajaan etäopetukseen ja poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Selvitämme mahdollisuuksia tukea vanhempia taloudellisesti", kertoo opetusministeri Li Andersson (vas.) Twitterissä.

    Muutos astuu voimaan maanantaina. Koululaisille neljännestä vuosiluokasta ylöspäin opetus järjestetään edelleen etäopetuksena ja poikkeuksellisin opetusjärjestelyin lähiopetuksen sijaan. Rajoitusten ensisijaisena pyrkimyksenä on ehkäistä koronavirusepidemian leviäminen.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo, että samalla tarkennettiin varhaiskasvatusta koskevaa linjausta. Sen mukaan varhaiskasvatuksen palveluja voivat käyttää kaikki niitä tarvitsevat lapset. Harkinnan hoidon tarpeesta tekevät huoltajat.

    "Säännöksellä halutaan varmistaa varhaiskasvatus kaikille niille lapsille, joille vanhemmat tai muut huoltajat eivät muulla tavoin pysty järjestämään hoitoa", ministeriö kertoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    etäopetus
    lähiopetus
    Opetus- ja kulttuuriministeriö
    Li Andersson
    koronavirusepidemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle