• Kuutti kuoli kalastusverkkoon Savonlinnassa

    Pihlajavedellä kuollut kuutti oli noin 80 senttimetriä pitkä uros.
    Metsähallituksen tietoon tulee viidestä kuuteen pyydykseen kuollutta saimaannorppaa vuosittain. Arkistokuvassa saimaannorppa Saimaan Orivedellä.
    Metsähallituksen tietoon tulee viidestä kuuteen pyydykseen kuollutta saimaannorppaa vuosittain. Arkistokuvassa saimaannorppa Saimaan Orivedellä.  Kuva: LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    14.7.202514:00
    STT

    Pihlajavedellä on löydetty tänä vuonna syntynyt saimaannorppa verkkoon hukkuneena, kertoo Metsähallitus. Etelä-Savossa Savonlinnan alueella viikonloppuna löytynyt kuutti on neljäs tänä vuonna Metsähallituksen tietoon tullut pyydykseen kuollut norppa.

    Pyydys sijaitsi saimaannorpan suojelemiseksi asetetulla kalastusrajoitusalueella ja oli asetuksen mukainen. Kalastaja toimi kalastuslain mukaisesti ja ilmoitti Metsähallitukselle viipymättä saimaannorpan jäämisestä pyydykseen.

    Kuollut kuutti oli noin 80 senttimetriä pitkä uros. Sen ruumis löytyi verkon keskiosasta.

    Heinäkuussa kuhaverkkoon kuoli kuutti sekä kesäkuussa kuolivat norpat luvattomaan katiskaan ja avorysään.

    Kuollut kuutti on toinen tänä vuonna kalaverkosta löytynyt saimaannorppa. Edelliset ilmoitetut pyydyskuolemat ovat heinäkuussa kuhaverkkoon kuollut kuutti sekä kesäkuussa löydetyt luvattomaan katiskaan menehtynyt ja avorysään kuollut norppa.

    Verkkokalastus on sallittu Saimaalla myös rajoitusalueella lukuun ottamatta huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun lopun välistä aikaa. Rajoitusalueella tietyt verkko- ja pyydystyypit ovat kiellettyjä ympäri vuoden.

    Kaikki uhanalaisen lajin pyydyskuolemat eivät tule Metsähallituksen mukaan kannanseurannan tietoon. Metsähallituksen tietoon tulee viidestä kuuteen pyydykseen kuollutta saimaannorppaa vuosittain.

    ”Jos verrataan vuotuista pyydyskuolleisuutta vuotuiseen kannan kasvuun, joka on viimeisen 10 vuoden aikana ollut keskimäärin 17–18 yksilöä vuodessa, voidaan todeta jo pelkästään tietoon tulleen pyydyskuolleisuuden (5–6 yksilöä) aiheuttavan merkittävän loven tähän kasvuun”, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Saimaannorppa
    kalastusverkko
    Savonlinna
    Pihlajavesi
    Metsähallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria