• Ostamalla läheltä tuet paikallista työtä

    Suomalaisen Työn Liitto aloittaa Järvenpäässä 100-vuotisjuhliensa kunniaksi Työ Turneella -bussikiertueen ja jalkautuu Suomen suurimpiin kesätapahtumiin.
    Uutiset
    28.6.201215:23
    MT toimitus

    Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnoilla on suuri vaikutus alueelliseen työllisyyteen, ilmenee Suomalaisen Työn Liiton teettämästä panos-tuotos-tutkimuksesta.

    Esimerkiksi Järvenpään 39 tuhannen asukkaan 25 euron suuruiset viikoittaiset lähialueen tuotteita ja palveluita koskevat ostokset työllistävät 400 henkilöä vuodessa.

    Kun mukaan otetaan Keravan ja Tuusulan asukkaiden 25 euron viikkohankinnat, työllisyysvaikutus on yli 1 100 henkilötyövuotta.

    Vastaavat laskelmat koko Uudenmaan osalta kertovat, että 25 eurolla syntyy peräti 16 000 uutta työpaikkaa. Valtakunnallisesti kysymys on 100 000 vuosityöpaikasta.

    ”Meidän kaikkien kulutusvalinnoilla on suuri vaikutus työllisyyteen ja siten kaikkien suomalaisten hyvinvointiin”, korostaa Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Pekka Tsupari .

    Suomalaisen Työn Liitto aloittaa Järvenpäässä 100-vuotisjuhliensa kunniaksi Työ Turneella -bussikiertueen ja jalkautuu Suomen suurimpiin kesätapahtumiin.

    ”Kiertueen aikana toteutetaan useita tempauksia ja jaetaan tietoa toiminnasta. Haluamme tuoda esille, että pienilläkin valinnoilla on kansantaloudellinen vaikutus”, Tsupari sanoo.

    Liitto on julkaissut panos-tuotos-tutkimusten työllisyysvaikutuksia vuodesta 1960 lähtien.

    Artikkelin aiheet
    Suomalaisen Työn Liitto
    paikallinen työ
    Järvenpää
    työllisyys
    bussikiertue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria