• KSML: Potilaiden tietoja päätynyt väärille ihmisille

    Kelan mukaan tietojen syötössä sattuneet virheet ovat inhimillisiä erehdyksiä.
    Uutiset
    21.10.201509:42
    STT

    Joidenkin suomalaisten potilastietoja on päätynyt väärien ihmisten nähtäville, kertoo Keskisuomalainen.

    Lehden haastatteleman jyväskyläläisnaisen mukaan hänen tietoihinsa on päätynyt tietoja toisen potilaan päivystyskäynnistä ja lääkityksistä.

    Kanta.fi-palvelua hallinnoivien Kansaneläkelaitoksen (Kela) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vastaavantyyppisiä tapauksia on sattunut muutamia, kun terveydenhuoltoyksikössä on tapahtunut inhimillinen virhe tietojen kirjaamisessa järjestelmään.

    Sellaista teknistä mahdollisuutta ei ole, että palvelu näyttäisi omalla sosiaaliturvatunnuksellaan kirjautuneelle ihmiselle toisen ihmisen tietoja, vakuuttaa lehdessä Kansallisen terveysarkiston suunnittelija Pirjo Ikävalko Kelasta.

    Kanta-palveluun kirjataan muun muassa sähköiset reseptit sekä potilaan hoitotiedot. Palvelussa on yli neljän miljoonan suomalaisen tiedot.

    Keskisuomalainen

    Artikkelin aiheet
    potilastiedot
    Kela
    THL
    Kanta.fi
    tietoturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria