• Työvoimapalvelujasiirtyy verkkoon

    Uutiset
    19.12.201215:00
    MT toimitus

    Työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut uudistuvat ensi vuoden alussa.

    Samalla monia palveluja siirretään verkkoon. Monet aikaisemmin henkilökohtaista käyntiä vaatineet ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun.

    Esimerkiksi työpaikkailmoituksia välittävä mol.fi-sivusto muuttaa muotoaan. Palvelut siellä monipuolistuvat.

    Henkilökohtaista asiantuntijapalvelua saa edelleen palvelupisteissä. Asiointi on entistä useimmin etukäteen varattuun aikaan.

    Hallintoa keskitetään entisen 70 TE-toimiston sijaan 15 alueelliseen toimistoon, mutta palvelua saa myös työvoiman palvelukeskuksista, yhteispalvelupisteistä ja seudullisista yrityspalveluista.

    Myös muuta erilaisten sidosryhmien kanssa toteutettavaa palveluyhteistyötä valmistellaan.

    Esimerkiksi Pirkanmaalla hallinto yhdistetään, mutta palvelua saa 14 paikkakunnalla.

    Palvelut määritellään uudessa laissa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työvoimapalvelut
    digitalisaatio
    TE-toimisto
    verkkopalvelut
    julkinen hallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle