• Oodi on "pehmeä ja kevyt, mutta silti juureva" – valittiin maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi

    Helsingin keskustakirjastolle jaettiin tänään Ateenassa kansainvälinen kirjastoalan palkinto.
    Helsingin keskustakirjasto Oodi on valittu maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Helsingin keskustakirjasto Oodi on valittu maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    27.8.201918:12
    STT

    Helsingin keskustakirjasto Oodi on valittu maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi. Vuosittaisen palkinnon myöntää kirjastojen kansainvälinen kattojärjestö IFLA. Palkinto jaettiin tänään Ateenassa kirjastoalan maailmankongressissa.

    Kansainvälisen tuomariston mukaan Oodi on pehmeä ja kevyt, mutta silti juureva.

    Palkintoa tavoitteli alkujaan 16 kirjastoa eri puolilta maailmaa. Muut finaaliin päässeet kirjastot olivat Australialaista, Hollannista ja Uudesta-Seelannista.

    Palkinto jaetaan vuosittain yleiselle kirjastolle, joka on vasta rakennettu tai jonka toiminta on aloitettu tiloissa, joita ei ole ennen käytetty kirjastona. Voittaja saa 5  000 Yhdysvaltain dollaria eli lähes 4  500 euroa.

    Myös Espoon ja Vantaan kirjastot palkittiin. Espoon kirjaston tuottama video "100 Reasons why these Finnish Libraries are the Best in the World" palkittiin parhaana lyhytelokuvana.

    Vantaan kirjaston Taskukirjasto-sovelluksen markkinointikampanja ylsi toiselle sijalle markkinointikilpailussa.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin keskustakirjasto Oodi
    IFLA
    kansainvälinen kirjastopalkinto
    Ateena
    yleinen kirjasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle