• Eduskunta kiitteli ja kiisteli kotiavusta

    ”Hyvä uudistus, mutta riittävätkö rahat ja ovatko laskelmat oikein”, kysyttiin tiistaina eduskunnassa. Käsittelyyn tuli uusi sosiaalihuoltolaki, joka lupaa muun muassa kotiapua lapsiperheille.
    Lapsi nauraa ja juoksee, Alina
    Lapsi nauraa ja juoksee, Alina Kuva: Riitta Mustonen
    Uutiset
    30.9.201418:05
    MT toimitus

    Raha nousi keskiöön, vaikka puheena oli lapsen paras.

    Eduskunta aloitti tiistaina uuden sosiaalihuoltolain käsittelyn. Seitsemän vuotta valmistellulla ja ensi vuonna voimaan tarkoitetulla lailla halutaan siirtää painoa ongelmien korjauksesta ennaltaehkäisyyn ja panostaa erityisesti perheisiin.

    Jokainen sosiaalihuollon asiakas saisi omatyöntekijän, nuorisopalvelutakuu takaisi nuorelle avun yhdeltä luukulta ja kuntien pitää jatkossa antaa lapsiperheille esimerkiksi kotiapua.

    Kotiapua kiiteltiinkin vuolaasti sekä hallituksessa että oppositiossa, mutta samalla heräsi huoli rahasta.

    Lain arvioidaan tarkoittavan 32 miljoonan euron kustannuksia. Hallitus antoi budjettiriihessä 16 miljoonaa ja toinen puoli pitäisi löytyä kuntien kukkarosta.

    ”Luulen kuitenkin, että Kuntaliiton arvio 150 miljoonasta on lähempänä oikeaa”, Sinuhe Wallinheimo (kok.) sanoi. Hänestä kuntien kasvavia kustannuksia ei pidä maksattaa kansalaisilla.

    ”Hieman tässä haiskahtaa se, että pykälät ovat kohdallaan, mutta ihmisiä ja rahaa liian vähän”, Juha Rehula (kesk.) sanoi epäillen lakia silmänkääntötempuksi.

    ”Ongelmana on, että emme ole päässeet yksimielisyyteen mittaristosta eli siitä mitkä ovat uusia kustannuksia”, peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) vastasi.

    ”Jos näemme, että korjaavien toimien kustannukset kasvavat koko ajan, pitää uskaltaa tehdä muutoksia. Jos Imatralla on pystytty vähentämään lastensuojelun kustannuksia ihan lyhyellä aikavälillä, kun ennaltaehkäisyyn on palkattu 9–10 työntekijää lisää, miksi se ei onnistuisi muualla?” Huovinen kysyi.

    ”Tämä on paluuta hyvälle 1980-luvulle ja hyvä osoitus kunnille siitä, että jos ei asioita hoideta etupainotteisesti, mennään järeämpiin toimiin”, Pauliina Viitamies (sd.) sanoi.

    Perussuomalaisten Lea Mäkipää olisi halunnut puuttua syvemmin ongelmien syihin eli yhteiskunnalliseen kehitykseen. Hän moitti nykyistä vanhemmuutta ja eroperheiden vanhempia kertakäyttökulttuurista myös ihmissuhteissa. ”Olemme väärässä suunnassa.”

    Artikkelin aiheet
    Eduskunta
    sosiaalihuoltolaki
    kotiapu
    lapsiperheet
    perhepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria