• Maatilat innostuivat aurinko­sähköstä – Sastamalassa Sianojan maa­tilalla paneelit asennettiin itä–länsi­suuntaan, jotta aurinkoa riittää lypsyaikaan

    Viime vuonna investointitukea myönnettiin 250 maatilalle aurinkoenergian tuotantoon.
    Tilaajalle
    Aurinkopaneelit on asennettu Sianojan maatilan rehuvaraston katolle itä–länsisuuntaan.
    Aurinkopaneelit on asennettu Sianojan maatilan rehuvaraston katolle itä–länsisuuntaan. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset
    28.3.202222:00
    Jouko Kyytsönen

    Viime vuonna myönnettiin valtion investointitukea noin 250 maatilalle aurinkoenergian tuotantolaitoksen rakentamista varten, erityisasiantuntija Aulis Kuusela Ruokavirastosta kertoo.

    Toissa vuonna hankkeita oli 220 ja esimerkiksi vuonna 2016 vain 32.

    Tukea myönnettiin viime vuonna 3,67 miljoonaa euroa eli noin 15 000 euroa investointia kohti. Tukea paneeleihin voi saada nykyisin 40 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Tuen myöntää ely-keskus.

    ”Innostus aurinkopaneelien rakentamiseen kasvoi roimasti pari vuotta sitten ja on pysynyt korkeana”, asiakkuuspäällikkö, energia-asiantuntija Jukka Kontulainen ProAgria Länsi-Suomesta kertoo.

    Viime vuonna tukihakemuksia aurinkosähköjärjestelmiä varten tuli maatiloilta Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta noin 75 kappaletta.

    ”Investoijien lukumäärä on todellisuudessa varmaan suurempi, sillä pienimmät kohteet eivät aina hae tukia”, Kontulainen arvioi.

    Sastamalaan Sianojan maatilalle asennettiin 28,4 kilowatin paneelit runsas vuosi sitten.

    ”Lypsykarjatilalla sähköä kuluu reilusti eniten aamulla ja illalla, jonka vuoksi aurinkopaneelit sijoitettiin rehuvaraston katolle siten, että puolet niistä on itään ja puolet länteen”, maanviljelijä Juha Sianoja kertoo.

    Yleensä paneelit sijoitetaan etelän suuntaan, jolloin aurinkoa saadaan kerättyä talteen eniten. Taloudellisesti tärkeintä on kuitenkin, että kerätystä sähköstä saa mahdollisimman paljon käytettyä silloin, kun aurinko paistaa.

    Sianojan mukaan paneelit eivät likaannu rehuvaraston katolla yhtä paljon kuin navetan katolla, jossa ilmanvaihto olisi tuonut pölyä ja roskaa paneeleille.

    ”Hyvin on homma pelannut, kesäajan sähkölasku on pudonnut kolmanneksen. Kyllä tätä voi suositella, jos sähköä käytetään kesällä paljon.”

    Tilan vuotuinen sähkönkäyttö on ollut 110 000 kilowattituntia. Navetassa on lypsyasema, jolloin sähkön käyttö keskittyy aamuisin kello kuuden ja kymmenen välille ja iltaisin kello 16 ja 20 välille. Keskipäivällä auringon ollessa etelässä sähköä ei kulu paljon, lehmät ovat tuolloin laitumella.

    Kun paneelit ovat kahdessa osassa, tasasähkön vaihtovirraksi muuttavan laitteen täytyy olla niin sanottu älyinvertteri.

    Tilalla tuotetun sähkön kannattavuus tulee siitä, että se korvaa ostosähkön energiahinnan lisäksi myös siirtohinnan sekä verot.

    Tilan sähkölasku on alentunut viidenneksen aurinkopaneelien asentamisen jälkeen. Investoinnin takaisinmaksuaika on kymmenen vuoden paikkeilla.

    Yli jäävä sähkö myydään sähköyhtiölle.

    Hinta on ollut aiemmin kehno, mutta viime vuonna sähköstä alkoi saada kohtuullista hintaa, kun pörssisähkö nousi reippaasti.

    Myyntisähkö hinnoitellaan pörssisähkön hinnan mukaisesti vähennettynä välityspalkkiolla.

    Paneelit asensi avaimet käteen -periaatteella saman pitäjän Telilän Sähkötyö. Hintaa kertyi noin tuhat euroa kilowatilta ilman arvonlisäveroa.

    Tila sai aurinkoenergiaan valtion tukea noin 40 prosenttia investointikustannuksista.

    Paneeleista on myös se lisähyöty, että niiden avulla pystytään käyttämään viljankuivuria samaan aikaan lypsykoneen ja jäähdytyksen kanssa.

    Tähän saakka tilan 63 ampeerin sulakkeet eivät ole kestäneet täyttä kuivurien ja lypsyn aiheuttamaa kuormaa.

    Tilalla on 75 lypsävää ja lisäksi nuorta karjaa. Maatila on rehuomavarainen. Myyntiin jää viljaa.

    Korjattu 29.3. kello 9.47: Tukea aurinkopaneelien kustannuksista voi saada 40 prosenttia (aiemmin: puolet).

    Näyttötaulusta näkee voimalan tehon kyseisellä hetkellä, 1351 kilowattia.
    Näyttötaulusta näkee voimalan tehon kyseisellä hetkellä, 1351 kilowattia. 
    Juha Sianojan lypsykarjatilalle tulee sähköä aurinkopaneeleista. Invertteri muuttaa paneelien tasavirran vaihtovirraksi.
    Juha Sianojan lypsykarjatilalle tulee sähköä aurinkopaneeleista. Invertteri muuttaa paneelien tasavirran vaihtovirraksi. 
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle