• Naapurimaiden johto onnitteli Sauli Niinistöä vaalivoitosta

    Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomen presidentinvaalit ratkeavat jo ykköskierroksella. Suora kaksivaiheinen kansanvaali on ollut käytössä vuodesta 1994.
    Sauli Niinistö voitti presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella.
    Sauli Niinistö voitti presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    29.1.201808:55
    STT

    Presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella voittaneelle Sauli Niinistölle on esitetty onnitteluja ulkomailta.

    Viron presidentti Kersti Kaljulaid onnitteli Niinistöä Twitterissä suomeksi.

    "Sauli: Toivotan Sinulle onnea ja menestystä seuraaville vuosille. Yhdessä lähimpien ystävien ja naapureiden kanssa aiomme tälläkin tapahtumalla juhlia 100-vuotiasta Viroa", Kaljulaid tviittasi.

    Viron pääministeri Jüri Ratas tviittasi onnittelunsa niin ikään suomeksi.

    "Onnittelut uudelleenvalinnasta, presidentti Niinistö! Suomen kansan kannatus heijastuu ylivoimaisessa vaalivoitossa. Vielä kerran onnittelut minulta ja koko Virolta meidän ystävillemme Suomessa", Ratas sanoi.

    Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström esitti Twitterissä Niinistölle lämpimät onnittelut.

    "Lämipimimmät onnitteluni presidentti Niinistölle voitosta Suomen presidentinvaaleissa, laaja kansan tuki ja vahva luottamus", hän sanoi.

    Wallström sanoi odottavansa Suomen ja Ruotsin yhteistyön jatkuvan läheisenä.

    Jatkokaudelle valittu Niinistö johti ääntenlaskua alusta loppuun. Hänen lopullinen äänisaaliinsa oli 62,7 prosenttia. Niinistö kahmaisi ennakkoäänistä 64,3 prosenttia, ja vaalipäivänä häntä oli kannattanut 60,8 prosenttia äänensä antaneista.

    Niinistö sanoi vaalituloksen selvittyä, että se oli huomattavasti parempi kuin hän osasi odottaa.

    "Tulos on minulle yllätys. Se on huomattavasti parempi kuin osasin odottaa. Tulkitsen, että kansa on osapuilleen tyytyväinen linjaani", Niinistö sanoi Säätytalon lehdistötilaisuudessa.

    Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun presidentinvaalit ratkeavat jo ykköskierroksella. Suora kaksivaiheinen kansanvaali on ollut käytössä vuodesta 1994.

    Presidenttikisan hopeasijan sai vihreiden Pekka Haavisto, joka sai äänistä 12,4 prosenttia. Kolmanneksi tuli perussuomalaisten Laura Huhtasaari 6,9 prosentilla.

    Valitsijayhdistyksen ehdokkaan Paavo Väyrysen kannatus oli 6,2 prosenttia, keskustan Matti Vanhasen kannatus 4,1, SDP:n Tuula Haataisen 3,3, vasemmistoliiton Merja Kyllösen 3,0 ja RKP:n Nils Torvaldsin 1,5 prosenttia.

    Äänestysprosentti jäi tällä kertaa 69,9 prosenttiin, kun vuoden 2012 presidentinvaalissa ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 72,8.

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    presidentinvaalit
    vaalivoitto
    Viro
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle