• Karu työttömyystilanne tiukka paikka budjettiriihessä

    Pk-yritykset uskovat pystyvänsä säilyttämään työpaikat, mutta koko kansakuntaa nekään eivät pysty kääntämään
    Uutiset
    7.9.201518:25
    STT

    Työttömyystilanne on tiukka paikka hallitukselle, joka tällä viikolla kokoontuu budjettiriiheen. Kun töissä on vähemmän käsipareja, valtion verotulot tippuvat ja toisaalta työttömyydestä johtuvat kulut kasvattavat julkisen talouden menoja.

    Viime viikolla Nordean ekonomistit arvioivat työttömyystilanteen pahentuvan vielä vuonna 2017 ja tänään Loimaan kassana tunnettu Yleinen työttömyyskassa YTK ennusti jäsenistönsä työttömyysasteen nousevan ensi vuonna jopa 11,5 prosenttiin.

    YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen toivoo STT:lle antamassaan haastattelussa toimia byrokratian ja työllistämisen esteiden poistamiseksi.

    "Haetaan ratkaisuja erilaisen osa-aikatyön vastaanottamiseen tai työttömänä yritystoiminnan alulle panemiseen, niin että turva ei heti katkea."

    YTK:n jäsenistö painottuu enemmän yksityiselle sektorille, ja viime vuosina sen jäsenistön työttömyysaste on ollut esimerkiksi Tilastokeskuksen työttömyyslukuja korkeammalla. Hännisen mukaan heidän jäsenistössään pahin työttömyystilanne on rakennusalalla ja yksityisellä palvelualalla.

    "Maantieteellisesti pahin tilanne on Kainuussa, Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa. Vaikka Uudellamaalla on työttömyyttä, se on prosentuaalisesti selvästi alhaisempaa kuin Pohjois-Suomessa", Hänninen sanoo.

    Pientä valonkajastusta työllisyysnäkymiin toi maanantaina pk-yritysbarometri, jonka mukaan valoisammat suhdannenäkymät parantavat työllisyysnäkymiä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

    Kokonaisuudessaan lähes 90 prosenttia pk-yrityksistä uskoo voivansa säilyttää työpaikat. Näkymät ovat hieman paremmat kuin keväällä.

    Nopeaa käännettä yleiseen työllisyystilanteeseen ei kuitenkaan ole luvassa.

    Viime vuosina pienet ja keskisuuret yritykset ovat olleet keskeinen uusien työpaikkojen luoja, mutta niiden kyky kääntää yksin yleistä työttömyystilannetta on rajallinen.

    "Nykyisillä kasvunäkymillä pk-yritysten kyky työllistää ei ehkä ole niin suuri kuin mitä suuremmissa yrityksissä on tarve sopeuttaa tilannetta", sanoi ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä barometrin julkistuksen yhteydessä.

    Pk-yritysten arviot suhdannekehityksestä ovat muutenkin myönteisempiä kuin puoli vuotta sitten. Talouskasvun odotetaan lähtevän vähitellen käyntiin. Suhdanneodotusten kääntyminen nousuun johtuu viennistä, jonka vedon uskotaan vahvistuvan.

    "Yrittäjät näkevät, että aallonpohja olisi käsillä", arvioi Malinen.

    Pk-barometrin kokosivat Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Siihen vastasi yli 6 500 yrittäjää.

    Artikkelin aiheet
    työttömyys
    pk-yritykset
    budjettiriihi
    työllisyys
    suhdannekehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle