• Hannes-myrsky runtelee Suomea tänään – ensi viikolla sää kylmenee

    Voimakas matalapaine liikkuu tänään Lapista itärajaa viistäen etelään. Se voimistaa tuulen merellä myrskyksi.
    Eilisen tyyni sää muuttuu tänään myrskyisäksi.
    Eilisen tyyni sää muuttuu tänään myrskyisäksi. Kuva: Heikki Turunen
    Uutiset|Sää
    27.12.202510:00
    Juha Jantunen ja Petri Hoppula

    Maa-alueillakin puuskissa tuuli voi puhaltaa yli 20 metriä sekunnissa. Ensi viikolla ilmavirtaukset pysyttelevät pääosin pohjoisenpuoleisina ja pakkasta on koko maassa.

    Tänään on yliopiston almanakan mukaan Hannun, Hanneksen ja Hansin nimipäivä. Samana päivänä vuonna 2011 Itä-Suomessa tuhojaan teki Hannuksi nimetty myrsky. Nyt on jälleen myrsky voimistumassa Suomeen ja sen nimeksi tulee listalla seuraavana oleva nimi eli Hannes.

    Matalan keskus on aamupäivällä päälaen Lapin päällä. Illan aikana se liikkuu Pohjois-Karjalan itäpuolitse ja väistyy puoliltaöin Laatokan koillispuolelle. Pohjoisen ja luoteen väliset tuulet voimistuvat. Iltapäivällä merialueilla mitataan keskituulen osalta jo yli 21 m/s eli myrskyä. Maa-alueilla tuuli voimistuu hieman myöhemmin.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Alkuillalla Luoteis-Lapissa ja länsirannikolla puuskat voivat kohota 20 m/s lukemiin, yöllä jo suuressa osassa maata. Aivan itään kovimmat tuulet eivät yllä. Talvi on ollut lauha, joten routakerros on ohut. Niinpä puut ovat hyvin herkkiä kaatumaan juurineen. Tuulituhoja syntyneekin runsaasti etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa.

    Matalapaine tuo mukanaan myös sateita. Nyt aamulla lunta pyryttää lähes koko Pohjois-Suomen alueella. Länsi- ja Pohjois-Lapissa olomuoto voi olla myös räntää ja vettä. Päivällä sateet yltävät myös Itä-Suomeen. Iltapäivällä syntyy Pohjanlahden rannikkoalueilla räntä- ja lumikuuroja. Ne liikkuvat iltaan mennessä lähes koko Länsi-Suomen alueelle.

    Sunnuntaina Hanneksen tuulet laantuvat ja sateiden rippeitä tulee enää idässä. Pohjois-Suomen yli liikkuu kuitenkin uusi lumisadealue. Suojasäätä on enää paikoin rannikolla. Ensi viikolla lähennellään jo vuodenvaihteen tyypillisiä lämpötilalukemia.

    Petri Hoppula ja Juha Jantunen

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Maa-alueilla tuuli kaataa paikoin puita ja katkoo sähköjä.

      Sää | Myrskymatalapaine ryöpyttää maata lauantaina – sula maa lisää tuulivahinkojen riskiä

    Artikkelin aiheet
    Hannes-myrsky
    sääennuste
    joulukuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita