• Itsenäisyyspäivän paraati veti 30  000 seuraajaa Tampereen keskustaan – "Väkeä oli todella paljon"

    Yhteensä paraatiin osallistui noin 1  300 ihmistä ja yli 50 ajoneuvoa.
    Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Tampereella. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
    Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Tampereella. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN 
    Uutiset
    6.12.201915:45
    STT

    Puolustusvoimien itsenäisyyspäivän paraatia seurasi paikan päällä ainakin 30  000 ihmistä, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan STT:lle. Tapahtuma sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

    "Väkeä oli todella paljon", poliisilta summataan.

    Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Puolustusvoimien kaluston siirtyminen aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyjä arviolta iltakuuteen asti. Poliisi kehottaa ihmisiä malttiin kotimatkalla.

    Paraatiin osallistui joukkoja Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä. Ohimarssissa nähtiin myös Tampereen seudun ratsuväen kilta -yhdistyksen ratsuosasto.

    Yhteensä paraatiin osallistui noin 1  300 ihmistä ja yli 50 ajoneuvoa.

    Ennen paraatia järjestettiin joukkojen katselmus Ratinan stadionilla. Siellä paraatin vastaanottanut Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Timo Rotonen sanoi puheessaan, että itsenäisen Suomen puolustajien ketju on jatkunut vahvana jo yli vuosisadan ajan.

    –  Yleinen asevelvollisuus toimii ja elää ajassa. Pääosa nuorista miehistä ja vapaaehtoisista naisista suorittaa palveluksensa kunnialla. Tässä perheen ja ystävien tuella on erityinen merkitys, Rotonen sanoi.

    Artikkelin aiheet
    itsenäisyyspäivä
    Tampere
    Puolustusvoimat
    paraatit
    Timo Rotonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle