• SUOSIKKIKUVITTAJA

    Uutiset
    11.5.201516:00
    MT toimitus

    Martta Wendelin syntyi 23.11.1893 Kymin

    Karhulassa. Hän kuoli

    1.3.1986 Tuusulassa.

    Hän pääsi ylioppilaaksi

    1910 Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja opiskeli

    sen jälkeen Eero Järnefeltin johdolla Helsingin yliopiston piirustussalissa vuoteen 1916. Hän sai yksityisopetusta myös Akseli Gallen-Kallelalta. Hän teki opintomatkoja

    muun muassa

    Ruotsiin ja Italiaan.

    Erityisesti hänet tunnetaan korttien ja lehtien kansikuvien piirtäjänä sekä satukirjojen

    kuvittajana. Hänellä oli

    myös laaja maalaus-,

    grafiikka- ja piirustustuotanto.

    Esimerkiksi joulukortteja hän piirsi noin 650 ja

    lähes 30 joulumerkkiä.

    Martta Wendelinin museo

    on Tuusulassa Taiteilijakoti Erkkolassa. Museossa

    on 2 000 Wendelinin työtä,

    jotka hän aikoinaan lahjoitti Tuusulan kunnalle.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Martta Wendelin
    kuvittaja
    taide
    Tuusula
    suomalainen kulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena