

Vielä tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona pohjoistuuli edelleen vallitsee ja sää on sadekuurojen sävyttämä. Sateet painottuvat itään ja pohjoiseen, jossa sade on myös ajoittain yhtenäistä. Etelässä ja lännessä on aurinkoisempaa mutta sadekuurot ovat mahdollisia. Torstaina sää on tilapäisesti koko maassa poutaisempaa.
Loppuviikolla sää lämpenee ja paikoin voi 20 astettakin mennä rikki. Lämpimämpi ilma saapuu kuitenkin epävakaisen, ajoittain sateisen sään kera ja etenkin maan etelä- ja keskiosassa on viikonvaihteessa ajoittain sateista. Yöt lämpenevät selvemmin, eikä hallaa tai yöpakkasta enää esiinny viime aikojen tapaan.
Syyskuu käynnistyy todennäköisesti keskimääräistä lämpimämpänä ja ajoittain epävakaisena.