
Tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden rakentamiseen Suomessa ja Ruotsissa erikoistunut oululainen Suvic oy on asetettu konkurssiin, uutisoi KL. Oulun käräjäoikeus päätti konkurssista 7. tammikuuta.
Yhtiö on ollut toteuttamassa Etelä-Pohjanmaalla Lapuan Heininevalle 120 hehtaarin kokoista aurinkovoimapuistoa, josta MT uutisoi viime tammikuussa.
Suvic perusteli hakeutumistaan konkurssiin maksukyvyttömyydellä. Yhtiön hallituksen mukaan yrityssaneeraukselle ei katsottu olevan realistisia edellytyksiä tässä vaiheessa.
Konkurssihakemuksen liitteiden mukaan Suvicin velat ovat yhteensä noin 133 miljoonaa euroa. Yhtiön suurimpiin velkojiin kuuluvat Nordea Pankki, Nordic Guarantee Insurance oy:n Suomen sivuliike, yhtiön emoyhtiö Dovre Group sekä Verohallinto. Emoyhtiölle olevien velkojen määrä on yhteensä 84,7 miljoonaa euroa.
Myös pörssiin listattu Suvic oy:n emoyhtiö Dovre Group on ilmoittanut maksukyvyttömyydestä. Projektihenkilöstö- ja johtamispalveluyhtiö kertoi viime keskiviikkona vastaanottaneensa Nordic Guarantee Insurancelta 5,5 miljoonan euron maksuvaatimuksen, joka erääntyy 12. tammikuuta. Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa.
Suvicin toimitusjohtaja Markku Taskinen on nimitetty 8. tammikuuta alkaen sen emoyhtiön Dovre Groupin toimitusjohtajaksi. Hän kuuluu Dovren johtoryhmään.