• Tutkimusyksikkö muistuttaa: Suomelle ilmastoraportista karut luvut – lisähakkuut kutistavat hiilinielut murto-osaan nykyisestä, kokonaispäästöt paisuvat

    Päästöt tulevat maaraportin mukaan nykyisillä politiikkatoimilla kasvamaan lähes 50 prosenttia vuoden 2015 tasosta.
    Metsien lisähakkuut pienentävät hiilinieluja vuosikymmenten ajan.
    Metsien lisähakkuut pienentävät hiilinieluja vuosikymmenten ajan. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    6.9.201811:55
    Terhi Pape-Mustonen

    Tilastokeskuksen kokoama YK:n ilmastosopimuksen seurantaraportti arvioi hallituksen Energia- ja ilmastostrategian sekä Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman vaikuttavuutta.

    Raportin mukaan Suomen kasvihuonepäästöjen kokonaismäärä maankäyttösektori mukaan lukien vuonna 2015 oli 29 516 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Päästöt olivat noin 56 600 kilotonnia ja hiilinielut noin 26 000 kilotonnia.

    Vuonna 2030 päästöjen arvioidaan olevan 44 272 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Päästöt tulevat maaraportin mukaan nykyisillä politiikkatoimilla kasvamaan lähes 50 prosenttia vuoden 2015 tasosta.

    Kasvu johtuu erityisesti hiilinielujen voimakkaasta pienenemisestä. Vuonna 2015 hiilinielut olivat 26 000 kilotonnia ja vuonna 2030 niiden arvioidaan olevan tasolla 4 200 kilotonnia.

    Nielujen koon määrittämiseen liittyvät epävarmuustekijät huomioidenkin on selvää, että metsänielujen pieneneminen mitätöi muilla aloilla saavutetut päästövähennykset.

    Vaikka kaikki hallituksen esittämät lisätoimet otettaisiin käyttöön, päästöt kasvavat raportin mukaan silti 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta.

    Myös kahden aikaisemman ilmastosopimuksen kaksivuotisraportin sekä hallituksen Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarvioinnin luvut kertovat, että hiilinielujen huomattava heikkeneminen vie edellytykset päästövähennysten saavuttamiselta.

    Ilmastosopimuksen maaraportti on ilmastopolitiikan keskeisimpiä dokumentteja, jonka pohjalta arvioidaan, onko Suomella edellytykset saavuttaa ilmastosopimuksen asettamia tavoitteita. Suomen seitsemäs maaraportti on toimitettu YK:lle jo 13.12.2017.

    BIOS-tutkimusyksikkö pitää erikoisena, ottaen huomioon raportin sisällön, että raporttia ei tähän mennessä ole lainkaan käsitelty julkisuudessa. Yksikkö on Koneen Säätiön rahoittama itsenäinen, monitieteinen tutkimusyksikkö.

    Yksikkö huomauttaa, että erityisesti puun käyttöä lisäävän bioenergian ilmastohaitat ovat moninkertaiset hyötyihin nähden vuoteen 2030 mennessä, ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös vuosikymmeniä sen jälkeen.

    "Julkista keskustelua seuratessa on erittäin tärkeää tunnistaa, minkä sektorin päästövähennyksistä milloinkin puhutaan. Osalla sektoreista päästöt voivat vähentyä huomattavastikin, samalla kun toisten sektoreiden päästöjen kasvu tai nielujen pieneneminen voi haudata alleen saavutetut vähennykset."

    Tilastokeskuksen ilmastoraportti (englanniksi)

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    hiilinielu
    Suomi
    ilmastosopimus
    BIOS-tutkimusyksikkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle