• Näin sotesta sovittiin

    Kokoomus hyväksyi 18 itsehallinto- ja 15 sote-alueen ratkaisun lauantaiaamuna.
    Uutiset
    7.11.201511:39
    Eija Mansikkamäki

    Hallitus pääsi sopuun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta lauantaina aamuyöllä.

    Itsehallintoalueita perustetaan 18 ja palveluja järjestetään 15 alueen puitteissa. Lisäksi säädetään valinnanvapauslainsäädäntö, jonka nojalla palveluita voi valita julkiselta, yksityiseltä tai kolmannen sektorin tuottajalta.

    Hallitus on luvannut tiedottaa ratkaisusta lisää tänään lauantaina ja julkistaa yksityiskohtaisen linjauksen maanantaina.

    Kokoomuksen eduskuntaryhmä hyväksyi ratkaisun lauantaiaamuna.

    Vääntö kolmen hallituspuolueen kesken oli kova. Kiista kärjistyi keskustan ja kokoomuksen välillä nopeasti torstaina ja julkisuuteen kerrottujen tietojen mukaan hallitus hoippui pari vuorokautta kaatumisen partaalla.

    Ydinkysymys oli se, että kokoomus halusi viisi tai enintään 12 sote-aluetta, keskusta 18. Perussuomalaiset peesasivat keskustaa.

    Syntynyt ratkaisu tarkoittaa, että koska itsehallintoalueita tulee 18 ja sote-alueita 15, viidentoista, kolme aluetta järjestää sote-palvelunsa jonkun muun kanssa.

    Nykyisistä 20 sairaanhoitopiiristä karsitaan viisi ja todennäköisimmin yhdistyvät Länsipohja ja Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, Vaasa ja Keski-Pohjanmaa, Etelä ja Itä-Savo sekä Kymi ja Etelä-Karjala.

    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan uusi ratkaisu on mahdollista saada lakiesityksenä eduskuntaan vuoden kuluessa.

    Vaikka palveluita uudistettiin, taustalla kysymys oli myös vallasta. Keskusta on vahva maakunnissa ja kokoomus kaupungeissa, ja kumpikin halusi mallin, jossa saa tukevan aseman uusilla alueilla.

    Ylen laskelmien mukaan 18 itsehallintoalueen mallissa keskusta saisi suurimman puolueen aseman yhdeksällä alueella viime kuntavaalien tulosten perusteella. Kokoomus olisi suurin viidellä, SDP kolmella ja RKP yhdellä alueella.

    Itsehallintoalue tarkoittaa alueen sisäisiä vaaleja ja selvää vallan siirtoa kunnilta maakunnille. Alueille keskitettänee muitakin julkisia palveluita kuten lupa-, kaavoitus- ja valvontatehtäviä, koulutusta ja pelastustoimi.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    hallitus
    itsehallintoalueet
    Kokoomus
    Juha Sipilä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle