Maajussi sohaisi Torniossa traktorin kauhalla öljysäiliöön, johon tuli reikä.
Jäteöljyä valui maahan noin 200 litraa 50 neliömetrin alueelle. Myös läheisessä ojassa havaittiin öljykalvo.
Lisäksi maanviljelijän kiinteistöllä havaittiin viime vuoden keväällä muita öljysäiliöitä, joita ei oltu varastoitu asianmukaisesti. Samaisella tarkastuskäynnillä viime vuoden toukokuussa viranomaiset havaitsivat, ettei ympäristöön päässeitä jäteöljyjä oltu siivottu.
Öljyä siivottiin ja jäteöljyt siirrettiin pois vasta toukokuussa ja kesäkuussa 2026. Sohaisu tapahtui toukokuussa 2024.
Syyttäjä katsoi, että isäntä oli tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käsitellyt ja säilyttänyt jäteöljyä vastoin lakia.
Maanviljelijä myönsi tekonsa, mutta kiisti tahallisuuden. Hän ilmoitti samalla terveydentilansa heikenneen viime vuosina merkittävästi, joten siivous oli pitkittynyt sen vuoksi. Hän oli jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle vuoden 2024 loppupuolella.
Lapin käräjäoikeus katsoi, että mies syyllistyi ympäristön turmelemiseen. Oikeus kuitenkin arvioi, että säiliöön osuminen ei ollut tahallista, mutta siivous olisi pitänyt aloittaa heti. Oikeus myös otti päätöksessään huomioon, että maanviljelijä tyhjensi lopulta öljyastiat ja teki toimia maaperän puhdistamiseksi.
Käräjäoikeus määräsi miehelle rangaistukseksi 65 päiväsakkoa, josta tälle kertyy maksettavaa 1 040 euroa.