• SK: S-ryhmän osuuskaupat maksavat kalliita lisäeläkkeitä johtajilleen

    S-ryhmän osuuskaupat maksavat johtajilleen kalliita lisäeläkkeitä, kertoo Suomen Kuvalehti. Johtajat pääsevät lehden mukaan myös eläkkeelle vuosia aiemmin kuin työntekijät.
    S-ryhmän osuuskaupat maksavat johtajilleen kalliita lisäeläkkeitä, kertoo Suomen Kuvalehti. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    S-ryhmän osuuskaupat maksavat johtajilleen kalliita lisäeläkkeitä, kertoo Suomen Kuvalehti. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    14.9.201818:49
    STT

    Osuuskaupat leikkasivat kuitenkin johdon eläke-etuuksia pari vuotta sitten, kun kustannukset uhkasivat nousta rajusti.

    Lisäeläkejärjestelyn ansoista johtaja on voinut jäädä eläkkeelle jo 60-vuotiaina, kun lakisääteinen eläkeikä on 63 vuotta.

    Mittavimmat kustannukset lisäeläkkeistä ovat koituneet HOK-Elannolle, jonka yhdeksän johtajan lisäeläkkeet ovat maksaneet 900 000 euroa.

    Lisäeläkkeet S-ryhmässä menivät uusiksi vuoden 2017 alusta voimaan astuneen eläkeuudistuksen myötä. Uudistetussa lainsäädännössä eläkeikää nostettiin ja se sidottiin elinajanodotteeseen.

    Lue SK:n juttu: Osuuskaupat maksavat johtajilleen kalliita lisäeläkkeitä – pääsevät vuosia työntekijöitä aiemmin eläkkeelle

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    HOK-Elanto
    lisäeläkkeet
    eläkeuudistus
    johtajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle