Hallitus toi keväällä eduskunnan käsittelyyn esityksen uudeksi ammattikorkeakoululaiksi (HE26/2014). Siinä esitetään ammattikorkeakoulujen muuttamista poliisiammattikorkeakoulua lukuun ottamatta osakeyhtiöiksi. Sivistysvaliokunnan mietintö valmistui muutama viikko sitten.
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti jo viime vuonna ammattikorkeakoulujen toimiluvan edellytykseksi osakeyhtiöittämisen. Koulujen omistajat, lähinnä kunnat, ovat mukisematta toimineet ehtojen mukaisesti.
Eduskunnalle on näin jätetty tehtäväksi jälkikäteen vahvistaa yhtiöittämisen laillisuus ja poliittinen konsensus.
Sivistysvaliokunta toteaakin vain, että ”osakeyhtiö on valiokunnan saaman selvityksen mukaan nopeasti yleistynyt ammattikorkeakoulujen ylläpitomuotona”. Soraääniä ei ole juuri kuulunut. Sellaista analyyttistä ja kriittistä keskustelua, joka käytiin yliopistouudistuksesta, ei ammattikorkeakouluista syntynyt.
Viime kuussa Tampereen yliopistot ja ammattikorkeakoulu tiedottivat, että ne tähtäävät yhdessä uudenlaisen korkeakoulun rakentamiseen. Vastaavasti Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu rakentavat vauhdilla yhteistä opetusta ja tutkimustoimintaa. Normaalin, hyvin perustellun yhteistyön rakenteet ylittäviin toimiin pakottaa ennen kaikkea korkeakoulujen talouden kiristäminen.
Englannin ensimmäiset ammattikorkeakouluja vastaavat polytechnic-korkeakoulut aloittivat vuonna 1968. Vuonna 1988 kaikista niistä tehtiin yhtiöitä, ja vuonna 1992 ne muutettiin yliopistoiksi tai sulautettiin yliopistoihin.
Vastaavaan prosessiin varaudutaan myös Suomessa. Ammattikorkeakouluille luontevan osuuskuntavaihtoehdon puuttuminen voi myös olla merkki tästä. Osakeyhtiö on joustava ja samalla helposti alas ajettava ratkaisu.
Olisi ollut asiallista tuoda nämä perustelut ja vaihtoehdot mukaan keskusteluun, mutta poliittinen rohkeus ei riittänyt.
Yhtiöittämistä perustellaan yliopistouudistuksen tavoin autonomialla ja erillisen oikeushenkilön asemalla. Tässä autonomia tarkoittaa irtautumista kuntaomistajien valvonnasta ja kuntakonserniohjauksesta.
Kunnille jää käytännössä vain oikeus valita osa hallituksen jäsenistä. Yhtiökokouksen ja ylipäätään osakkeenomistajien valtaa on rajoitettu monin tavoin.
Sivistysvaliokuntakin on tämän huomannut, mutta ei ehkä ymmärtänyt. Ministeriön ohjaus- ja valvontavalta vahvistuu omistajien valtaoikeuksien rajoitusten, rahoitusratkaisujen, toimilupamenettelyn ja raportointijärjestelmien myötä entisestään.
Kunnissa todennäköisesti herätään kunnolla vasta, kun ministeriön kanssa seuraavina vuosina neuvotellaan ammattikorkeakoulujen rahoituksesta, toiminnasta ja toimipaikoista.
Jukka Linna
OTK, tohtorikoulutettava
Helsingin yliopisto