• PASSIPAIKALLA Täyden vastuun kantaja

    Uutiset
    3.1.201415:00
    Pekka Alarotu

    Oppositiojohtaja Timo Soini (ps.) kyseli, johtaako hallitusta sini vai puna? Ainakin vastuuta kantaa täysimääräisesti pääministeri Jyrki Katainen (kok.).

    Syksyn kyselytunneilla Katainen otti vastausvuoron kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Toki hänen omakin päänsä oli muutaman kerran pölkyllä, esimerkiksi Himas-kohun yhteydessä.

    Vaalikauden alussa kuningattarena pörräsi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.). Hän sai nököttää lähes koko syksyn rauhassa penkissään, vaikka jokainen valtion euro kulkee hänen kättensä läpi. Kyllästyivätkö kyselijät, kun kirstunvartija suoltaa vain pelkkää puoluepropagandaa eikä asianhallintaa?

    Selvänä kakkosena vastasi peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) ja kolmosena maatalousministeri Jari Koskinen (kok.). Heiltä saa kysymyksiinsä vastauksen eikä jargonpuppua.

    Syksyn turhake oli kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.). Kyselytuntien perusteella sellaista virkaa ei hallituksessa tarvittaisi lainkaan. Nuorisoasiat voisi antaa työministeri Lauri Ihalaiselle (sd.), jonka salkku muutenkin on riemunkirjavaa sälää täynnä.

    Arhinmäellä on ministereistä suhteellisesti suurin avustajakunta. Kaikki tekevät vasemmistoliiton puoluetyötä täydellä valtion palkalla.

    Kyselijöiden puolella johtaa edelleen Timo Soini adjutantteinaan Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Kimmo Tiilikainen (kesk.). Jos he sekä Jari Lindström (ps.), Kaj Turunen (ps.), Juha Sipilä (kesk.), Annika Saarikko (kesk.), Ben Zyskowicz (kok.) ja Kari Rajamäki (sd.) vaikenisivat, kyselytunnit olisivat uuvuttavan tylsiä tilaisuuksia.

    Syksyn mittaan paljastui sokeimmallekin yksi hallituksen valuvika. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) sekoilu poliisihallinnon kierteissä jatkuu myös 2014.

    Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) määräsi 2007 toisen hallituksensa synnytyksessä, että jokaisella puolueella tulee olla vähintään kaksi ministeriä. Yksinäisen ministerin asema EU-Suomessa on mahdoton, etenkin kun hän on vielä puolueensa puheenjohtaja.

    Media ja niin sanottu kansa pyrkivät aina epäilemään poliitikon kykyjä vaikeuksien ilmaantuessa. Päivi Räsänen on kokenut poliitikko, älykäs ja lahjakas nainen ja varmasti pätevä ministeri.

    Hallituksessa kääpiöpuolueen ministerin hartiat loppuvat, vaikka niiden välissä olisi millainen timantti. Kristillisdemokraatit otettiin hallitukseen kokoomuksen jalkapuolueeksi estämään muiden pikkupuolueiden kiristysyritykset. Kokoomuksen koneistoa Räsänen ei kuitenkaan voi käyttää.

    Komisario Tom Packalén (ps.) ehdotti Helsingin asukkaiden luokittelua ja hankalimman fraktion sijoittamista samoihin kaupunginosiin. Fiksuimmat puoluetoveritkin muistuttivat, että mallia kokeiltiin Saksassa 1930-luvulla.

    Pahimmat luuserit pitäisi kuulemma keskittää Vesalan lähiöön Mellunmäen metroaseman kupeeseen. Olen joskus Vesalassakin kävellyt. Aprikoin, mitä ajattelee Vesalan asukkaiden valtaenemmistö, joka koostuu aivan kunnollisista kansalaisista.

    Eduskuntaan tuli viime vaaleissa harvinaisen reippaita poliiseja. Rikosylikomisario Kari Tolvanen (kok.) pyrkii tarmokkaasti uusimaan Suomen rikoslakia. Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Kalle Jokinen (kok.) kolkuttelee jo yleispolitiikan ovea.

    Tom Packalén kunnostautui ennen vaaleja tosi-tv:n sarjassa, jossa punnittiin viiden suomalaisen kykyjä astronautin ammattiin. Ehkä Packalénia pyöritettiin painekammiossa muutama kierros liikaa.

    PEKKA ALAROTU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomen politiikka
    ministerit
    hallituksen vastuu
    kyselytunti
    eduskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle