• Lähipäivinä on keväistä ja pääosin aurinkoista

    Korkeapaine pitää sään pääosin poutaisena ja lämpötilatkin ovat nousussa. Tänään voi Pohjois-Lapissa tulla lumikuuroja sekä aivan Lounais-Suomessa mahdollisesti vesikuuroja.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    5.4.202308:41
    Jouko Korhonen & Anja Häkkinen

    Lappiin virtaa lauhempaa ilmaa lännestä ja muuallakin maassa ilmamassa lämpenee selvästi. Tänään keskiviikkona on edelleen laajalti selkeää, mutta sekä etelässä että aivan pohjoisessa pilviä on hieman runsaammin auringon edessä. Perämeren rannoilla saattaa esiintyä sumua. Suomen eteläpuolitse kulkee sateita ja Varsinais-Suomessa sekä läntisen Uudenmaan rannikolla sataa paikoin vähän vettä tai räntää.

    Torstai on aurinkoinen lähes koko maassa, ainoastaan lounaiskulmalla maata on taivaalla pilviharsoa. Pitkäperjantaina Lapissa ja Pohjanmaan rannikolla pilvisyys lisääntyy, Lapin yli kulkee vähäisiä vesi- ja räntäsateita. Muuten on aurinkoista ja melko selkeältä näyttää koko pääsiäinen.

    Päivälämpötila on tänään +2 ja +8 asteen välillä, torstaina ja perjantaina päästään paikoin jopa yli +10 asteen. Yötkin lämpenevät, mutta pakkasia riittää edelleen - yölämpötilat ovat pääosin 0 ja -10 asteen välillä, lähinnä maan keskivaiheilla ja idässä voi paikoin olla kylmempää. Vuorokauden keskilämpötila alkaa hitaasti siirtyä nollan yläpuolelle eli terminen kevät alkaa. Iltapäivän suojasäästä huolimatta hiihtokeli on pääsiäisenä edelleen melko hyvä - metrin kinosta löytyy mm. Kainuusta ja Länsi-Lapista, noin puolta metriä yleisesti Keski-Suomesta.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita