• Keskustan Kärnä: Kansallislintu tähtäimeen – joutsenen ja kanahaukan metsästystä harkittava vakavasti

    Niin kanahaukkojen kuin joutsentenkin kannat ovat maassamme elinvoimaiset, kansanedustaja Mikko Kärnä painottaa.
    Jousen pesii koko maassa etelärannikkoa myöten.
    Jousen pesii koko maassa etelärannikkoa myöten. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    12.8.201619:45
    Maria Pohjala & Terhi Pape-Mustonen

    Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) ehdottaa blogissaan, että kanahaukan ja joutsenen metsästys vapautettaisiin rajoitetusti.

    Tällä hetkellä molemmat lajit ovat täysrauhoitettuja.

    "Meillä on selvää näyttöä, että joutsen aiheuttaa tietyillä alueilla vakavaa haittaa metsähanhille ja maanviljelijöille. Haukat taas haittaavat metsäkanalintuja."

    "Kiintiöihin perustuva metsästys aiheuttaisi niille lajina minkäänlaista uhkaa", hän kertoo haastattelussa.

    Samassa yhteydessä hän otti esille valkoposkihanhien metsästyksen.

    "Virossa on valkoposkihanhien metsästyssafareita, miksi meilläkin ei voisi olla", hän sanoo.

    Kansallislintuamme joutsenta sekä valkopostihanhea voitaisiin Kärnän mukaan käyttää hyvin ravinnoksi.

    Artikkelin aiheet
    Mikko Kärnä
    metsästys
    kanahaukka
    joutsen
    valkoposkihanhi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle