• Teillä kuolleiden määrä nousi viisi prosenttia viime vuonna – koko nousu tuli joulukuussa

    Loukkaantuneiden määrä väheni.
    Kaksi kolmannesta viime vuonna tieliikenteessä kuolleista oli liikkeellä henkilöautolla.
    Kaksi kolmannesta viime vuonna tieliikenteessä kuolleista oli liikkeellä henkilöautolla. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    24.1.201920:23
    Jouko Kyytsönen

    Viime vuonna kuoli tieliikenneonnettomuuksissa 223 ihmistä, mikä on 11 ihmistä eli viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

    Teillä loukkaantui 5 286 ihmistä eli 284 edellisvuotta vähemmän, Tilastokeskus kertoo.

    Joulukuussa tieliikenteessä kuoli 23 ihmistä joulukuussa ja loukkaantui 384. Kuolleita oli 11 enemmän kuin edellisvuoden joulukuussa koko vuoden kuolemien kasvu tapahtui joulukuussa.

    Loukkaantuneita oli 32 vähemmän kuin vuoden 2017 joulukuussa.

    Koko viime vuoden aikana surmansa saaneista oli liikkeellä henkilöautolla 143, 6 pakettiautolla, 3 mopolla, 24 moottoripyörällä, 3 kuorma-autolla ja 4 linja-autolla. Jalankulkijoita kuoli 21 ja polkupyöräilijöitä 14. Lisäksi kuoli 5 muuta tienkäyttäjää.

    Kuolleiden määrä on vähentynyt tasaisesti, vielä vuonna 1990 kuoli yli 700 henkilöä tieliikenteessä ja vuonna 2007 yli 400 henkilöä.

    Artikkelin aiheet
    liikennekuolemat
    tieliikenneonnettomuudet
    Tilastokeskus
    liikenneturvallisuus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle