• Jokioisten Leivän pääleipomo tuhoutui täysin palossa reilu kuukausi sitten, kertoo toimitusjohtaja Mikko Virtanen.
    Jokioisten Leivän pääleipomo tuhoutui täysin palossa reilu kuukausi sitten, kertoo toimitusjohtaja Mikko Virtanen. Kuva: Sanne Katainen

    Katastrofi osui pahimpaan aikaan: Leipomoyrittäjä uskoo uuteen alkuun

    Jokioisten Leivän munkkileipomo paloi kolme kuukautta ennen vapun munkkisesonkia. Halli alkoi vasta olla valmis edellisen palon jäljiltä.
    Tilaajalle
    Uutiset|Ruoka
    16.3.202605:00
    Paula Liesmäki
    Jokioinen

    ”En suostu pelkäämään”, sanoo Jokioisten Leivän toimitusjohtaja Mikko Virtanen.

    Perheyrityksen uusin leipomo Jokioisten Leivänkujalla paloi reilu kuukausi sitten.

    Poliisi epäilee asiassa rikosta ja vakuutusyhtiö on luvannut palkkion ratkaisevasta vihjeestä.

    Palopaikalla on valtava kasa mustunutta roinaa. Savun haju erottuu raunioilla vesisateessakin. Pinoista erottuu hiiltyneitä kakkuvuokia ja pinnakärryjä, joka ovat vääntyneet kuumuudessa.

    Halli antoi palohälytyksen sunnuntaiyönä 8. helmikuuta. Ensimmäiseksi paikalle ehti huollon päällikkö, toisena Virtanen.

    He saivat hallin ulkokuoren sammutettua. Palo oli kuitenkin ehtinyt levitä sisälle ja rakenteisiin.

    Leipomo paloi maan tasalle.

    ”Kaikki meni”, kertoo Virtanen.

    Raunioissa on muun muassa kuumuudessa vääntyneitä pinnakärryjä.
    Raunioissa on muun muassa kuumuudessa vääntyneitä pinnakärryjä.  Kuva: Sanne Katainen
    Kahvilan ja myymälän kyltit ovat pystyssä. Toimitusjohtaja Mikko Virtasen mukaan taistelutahtoa riittää.
    Kahvilan ja myymälän kyltit ovat pystyssä. Toimitusjohtaja Mikko Virtasen mukaan taistelutahtoa riittää. Kuva: Sanne Katainen

    Jokioisten Leipä menetti 2 977 neliötä tuotantotiloja, myymälän ja kahvilan.

    Palaneessa leipomossa tehtiin munkkeja ja lihapiirakoita kolmessa vuorossa.

    Tyhjillään rakennus oli vain lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pari tuntia huollon jälkeen.

    ”Omaa oloa helpotti sinä yönä, kun tiesi, että leipomo oli pimeänä. Ei tarvinnut alkaa laskea leipureita evakuointipaikalla. Ihmishenkeä ei voi korvata millään summalla. Tämä vahinko oli onneksi vain peltiä ja rosteria”, sanoo Virtanen.

    ”Halli alkoi vasta nyt olla valmis.”

    Mikko Virtanen

    Pääleipomon menettäminen on yritykselle kuitenkin todella raskas ja vaikea paikka.

    Leivänkujan leipomo oli yhtiön uusin, paras, automatisoiduin ja suurin. Se oli rakennettu uusiksi edellisen tulipalon jälkeen.

    Vuonna 2013 paloi edellinen leipomo samalla paikalla.

    Rakennuksesta oli Virtasen mukaan vielä pieni osa maksamatta. Modernia laitosta oli kehitetty, auditoitu, havainnoitu, arvioitu ja pellitetty rosterilla.

    ”Viimeiset päivitykset sinne tehtiin tämän vuoden puolella. Halli alkoi vasta nyt olla valmis.”

    Yrityksen pääleipomo paloi maan tasalle. Keskeltä rakennuksen jäänteitä erottuu spiraalin eli leipomon nostatushuoneen rakenteita.
    Yrityksen pääleipomo paloi maan tasalle. Keskeltä rakennuksen jäänteitä erottuu spiraalin eli leipomon nostatushuoneen rakenteita. Kuva: Sanne Katainen
    Vakuutusyhtiö on luvannut palkkion rikoksen ratkaisevasta vihjeestä.
    Vakuutusyhtiö on luvannut palkkion rikoksen ratkaisevasta vihjeestä. Kuva: Sanne Katainen

    Palon vuoksi tuotevalikoima on supistunut ja raaka-aineiden käyttö romahtanut.

    Vehnäjauho on tullut yritykselle Lahdesta ja Hyvinkäältä, rasvat Raisiosta ja sokeri Kantvikista.

    Tarkkaa tietoa siitä, miten laajaa tuotanto nyt on verrattuna tilanteeseen, jossa halli ei olisi palanut, ei Virtasen mukaan ole.

    ”Toimitimme vielä helmikuussakin pakastetuotteita, jotka oli valmistettu tuhoutuneessa hallissa. Todelliset numerot rupeavat paljastumaan tässä kevään mittaan, mutta kyllähän vappu meille tärkeä munkkisesonki oli. Kyllähän tämä osui maksimaalisen pahaan aikaan ihan suoraan sanottuna.”

    ”Tällä hetkellä kannattavuus on vaipunut tappiolliseksi.”

    Jokioisten Leivän pääleipomon tulipalo oli poliisin mukaan saanut alkunsa hallin ulkopuolelta, seinien läheltä. Savupatsas oli valtava ja viereisenkin leipomon kyltti nokeentui.
    Jokioisten Leivän pääleipomon tulipalo oli poliisin mukaan saanut alkunsa hallin ulkopuolelta, seinien läheltä. Savupatsas oli valtava ja viereisenkin leipomon kyltti nokeentui. Kuva: Sanne Katainen
    Jokioisissa on myös Jokioisten Leivän pienempi leipomo, jonne on siirtynyt tuotantoa.
    Jokioisissa on myös Jokioisten Leivän pienempi leipomo, jonne on siirtynyt tuotantoa. Kuva: Sanne Katainen

    Kuukaudessa on tapahtunut paljon.

    Tuotantoa on saatu osin siirrettyä Jokioisten Leivän muihin, pienempiin leipomoihin, etenkin Forssaan.

    Jokioisten Leivällä on myös toinen leipomo Jokioisissa ja gluteeniton leipomo Tammelassa. Lisäksi tytäryritys Piiraskartanolla on piirakkaleipomo Mäntsälässä.

    ”Onhan se hirmu haastavaa palata vanhempiin tiloihin niin, että laaduntuottokyky ja hintakalkyyli säilyisivät”, sanoo Virtanen.

    Jokioisten Leipä Oy

    Jokioisten Leivän perusti 1983 Mikko Virtasen isä Seppo Virtanen, joka on nyt hallituksen puheenjohtaja.

    Osittainen sukupolvenvaihdos tehtiin 1,5 vuotta sitten, jolloin Mikko Virtanen aloitti toimitusjohtajana.

    Perheyrityksen omistavat Mikko Virtanen sekä hänen vanhempansa ja pikkusiskonsa.

    Työntekijöitä Jokioisten Leivällä on 140. Palaneessa leipomossa työskenteli 90 henkeä.

    Virtanen on nyt väsynyt ja surullinen.

    ”Samaan aikaan teemme täysillä töitä tulevaisuuden eteen. Meillä kaikilla on täällä täysi taistelutahto”, hän kuvailee.

    Suku on linjannut, että jos asiat saadaan sovittua vakuutusyhtiön ja rahoituslaitoksen kanssa, tismalleen sama leipomo halutaan rakentaa takaisin samalle paikalle.

    Rinnalla pohditaan myös Forssan leipomon tulevaisuutta. Sitä olisi mahdollista tarvittaessa laajentaa.

    Suurimman vastuun tuotannosta kantaa Forssan leipomo, joka on nyt yhtiön suurin.
    Suurimman vastuun tuotannosta kantaa Forssan leipomo, joka on nyt yhtiön suurin. Kuva: Sanne Katainen
    Leipurikollegat ovat antaneet tukea kriisissä. Nykyään esimerkiksi tuotannon siirto kollegan tiloihin ei käy yhtä helposti kuin ennen vanhaan, kun elintarviketurvallisuusstandardit on sertifioitu ja auditoitu, kertoo Mikko Virtanen.
    Leipurikollegat ovat antaneet tukea kriisissä. Nykyään esimerkiksi tuotannon siirto kollegan tiloihin ei käy yhtä helposti kuin ennen vanhaan, kun elintarviketurvallisuusstandardit on sertifioitu ja auditoitu, kertoo Mikko Virtanen. Kuva: Sanne Katainen

    Viime vuosi oli Jokioisten Leivälle Virtasen mukaan erittäin hyvä.

    Liikevaihto nousi yli 22 miljoonaan euroon. Myös tämän vuoden tammikuussa myynti kasvoi 8 prosenttia vuoden takaiseen nähden.

    ”Meillä oli tosi hyvä pöhinä, mutta se nyt loppui tähän.”

    ”Ymmärrämme, että nyt täytyy painaa hommia selkä kyyryssä niin paljon kuin vaan lähtee, ja luottaa siihen, että tulevaisuus on sitä kautta ainakin vielä mahdollista pitää auki.”

    ”Meillä oli tosi hyvä pöhinä, mutta se nyt loppui tähän.”

    Mikko Virtanen

    Virtanen keskittyy pitämään huolta työntekijöistä ja asiakkaista. Hän kiittää heitä rinnalla seisomisesta.

    Lomautuksia ei ole tarvittu, mutta määräaikaisuudet, kuten 50 kesätyöntekijää, vuokratyövoima ja ulkoistetut toiminnot on jouduttu karsimaan pois, jotta oma väki saadaan pidettyä töissä.

    Moni työntekijä koki nyt jo toisen tulipalon.

    ”Joustoa ja tsemppiä löytyy uskomaton määrä. Se tuntuu hyvältä”, kertoo Virtanen.

    Mikko Virtasella on paljon asioita selvitettävänä.
    Mikko Virtasella on paljon asioita selvitettävänä.  Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Jokioisten Leivän tehdas tuhoutui sunnuntaisessa palossa kokonaan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.

      Rikokset | Poliisi epäilee rikosta Jokioisten Leivän leipomon tulipalossa − tehdas tuhoutui palossa kokonaan

    • Sammutustyöt Jokioisten Leivän tehdasrakennuksessa jatkuvat pelastuslaitoksen mukaan vielä pitkään. Kuvituskuva arkistosta.

      Onnettomuudet | Jokioisten Leivän tehdas palaa – "Repii haavat auki", sanoo toimitusjohtaja aiemminkin palaneesta yrityksestä

    • Kova pakkanen on vaikeuttanut tulipalon sammutusta.

      Yritykset | Töysän korpputehdas paloi Alavuden Töysässä – 30 asteen pakkasessa letkut, pumput, autot ja pelastajien vaatteetkin jäätyivät

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    leipomo
    yrittäjä
    Jokioisten Leipä
    uusi alku
    Toimitus suosittelee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle