• Suomi hakee palvilihalle poikkeusmyyntilupaa EU:sta – alustava hakemus lähti pikavauhtia

    Perinnepalvaajilta edellytetään tietoja pah-pitoisuuksien kehityksestä kolmen vuoden ajalta. Pah-pitoisuuksia pitää pyrkiä alentamaan.
    Perinnepalviksi määritellään savusaunassa leppäpuulla hitaasti kypsytetty liha.
    Perinnepalviksi määritellään savusaunassa leppäpuulla hitaasti kypsytetty liha. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    7.3.201715:55
    Aimo Vainio

    Suomi on lähettänyt Euroopan komissiolle alustavan hakemuksen saunapalvilihan myynnin poikkeusluvasta.

    Hakemus lähti perjantaina 3. maaliskuuta keskiviikkona pidetyn palvaajayrittäjien ja virkamiesten kokouksen jälkeen.

    Hakemuksessa on ehto palvaajayrittäjille. Kymmenen suurimman perinnepalvausyrityksen on toimitettava tiedot pah-yhdisteiden pitoisuuksista kolmen vuoden ajalta.

    "Ideana on, että elinkeino, ministeriö ja EU haluavat varmistua, että pah-pitoisuuksia edelleen seurataan ja vähennetään niin paljon kuin se tässä perinteisessä menetelmässä on mahdollista", Lihakeskusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela sanoo.

    Lihakeskusliitto on lupautunut kokoamaan tiedot.

    EU on edellyttänyt tietoja poikkeusluvan perusteeksi.

    Poikkeuksen tarvitsevat ainoastaan perinteisesti savusaunassa palvaavat yritykset, sillä saunapalvi ei täytä EU:n asettamia pah-yhdisteiden vaatimuksia. Saunapalvin myyntiä uhkaa kielto syksyllä (MT 17.2.), kun uudet rajat tulevat voimaan. Nykyisiin rajoihin palvaus pääsee. Hannukselan arvion mukaan perinnepalvareita on korkeintaan 100.

    EU tarjosi Suomelle mahdollisuutta hakea poikkeusta, mutta Suomi oli sitä pitkään nihkeä hakemaan.

    Teollisen mittakaavan lihan palvaamot ovat muuttaneet valmistustapoja ja pääsevät pah-rajoihin.

    Pah-yhdisteet aiheuttavat syöpää. Siksi niiden vähentäminen suuressa mittakaavassa on perusteltua. EU:n poikkeusmahdollisuus osoittaa, ettei saunapalvilla ole kokonaisuuden kannalta vaikutusta.

    Lue myös:

    Savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä - Suomi nihkeä hakemaan poikkeusta EU:sta

    EU:n nimisuoja voi pelastaa saunapalvilihan

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    EU
    saunapalvi
    poikkeuslupa
    lihateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle