• Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat laskivat lokakuussa – hinnat putosivat kuudessa suurimmassa kaupungissa

    Koko maassa hinnat laskivat 1,9 prosenttia viime vuodesta.
    Eniten laskua vuodentakaisesta hintatasosta oli Vantaalla ja Helsingissä.
    Eniten laskua vuodentakaisesta hintatasosta oli Vantaalla ja Helsingissä. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Rakentaminen
    30.11.202209:20
    STT

    Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat lokakuussa eri puolilla Suomea. Koko maassa hinnat laskivat 1,9 prosenttia viime vuodesta sekä 0,6 prosenttia syyskuusta.

    Tilastokeskus kertoo, että hinnat laskivat enemmän suurissa kaupungeissa kuin niiden ulkopuolella. Suurista kaupungeista hinnat kuitenkin nousivat Oulussa ja Espoossa.

    Kuudessa suurimmassa kaupungissa hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan 2,5 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla laskua kertyi 3,3 prosenttia.

    ”Suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat maltillisemmin”, Tilastokeskus kertoo tiedotteessa.

    Eniten laskua vuodentakaisesta hintatasosta oli Vantaalla ja Helsingissä.

    Myös tehtyjen asuntokauppojen määrä laski selvästi viime vuoden syksystä. Lokakuussa kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin 29 prosenttia vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuosi sitten.

    Alkuviikolla Tilastokeskus kertoi, että vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla jo heinä-syyskuussa. Ennakkotietojen mukaan laskua kertyi 2,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Vuodentakaiseen verrattuna hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla 0,8 prosenttia ja Helsingissä 1,5 prosenttia.

    Koko maassa vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa 1,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä, mutta nousivat 0,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Asuntohankkeita on käynnistetty runsaasti viime vuosina, mikä on aiheuttanut ylitarjontaa.

      Kodin talous | Joko asuntojen hinnat ovat pohjassa? – ”Muutos tulee viimeistään loppukeväällä”

    • Omakotimainen asumismuoto mahdollisimman pienin kustannuksin kiinnostaa nyt ihmisiä, kertoo tuore tutkimus.

      Koti | Tämän varjoon jääneen asumismuodon kysyntä on nyt kovassa kasvussa – ”Toiveissa oma piha mutta pienet asuinkustannukset”

    • Asuntoa on totuttu pitämään varmana sijoituksena, mutta nyt sen arvo laskee inflaation vuoksi kovaa vauhtia.

      Koti | Asuntojen hinnat laskevat ja kauppa jumittaa – ”Haasteiden edessä ollaan, jos kohteessa toteutuu nämä kolme asiaa”

    • Ensi vuonna valmistuu runsaasti aloitettuja kohteita, mutta sen jälkeen rakentamisen tahti hiljenee.

      Kodin talous | Milloin asuntojen hinnat lähtevät uudelleen nousuun? – Asiantuntijat näkevät jo ennusmerkit

    Artikkelin aiheet
    asuntomarkkinat
    asuntojen hinnat
    Tilastokeskus
    Suomen kaupungit
    pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein