• Suomelle kokonaan uusi lintulaji uiskenteli Kirkkonummella – vasta toinen havainto koko Euroopassa

    Suomen ensimmäinen mustakurkkumurri nähtiin tänään Kirkkonummella.
    Mustakurkkumurri viihtyi Porkkalanniemen hyisissä aalloissa tiistaina.
    Mustakurkkumurri viihtyi Porkkalanniemen hyisissä aalloissa tiistaina. Kuva: Petteri Hytönen
    Uutiset
    9.11.202119:16
    Tuulikki Viilo

    Karkkilalainen Mika Teivonen teki erittäin harvinaisen havainnon tänään Kirkkonummella. Asiasta kertoo BirdLife Suomi.

    Teivonen oli lähtenyt aamupäivällä retkelle seuraamaan syysmuuttoa Porkkalanniemelle.

    Hän huomasi lähellä rantaa aallokossa kelluvan mustavalkoisen vesilinnun ja määritti sen pikaisesti pikkuruokiksi.

    Pikkuruokki on loppusyksyn ja talvikuukausien vieras Jäämereltä, mutta sen verran harvinainen, että paikalle saapui muitakin harrastajia.

    Lintu oli vain aika ajoin näkyvissä ja välillä pitempäänkin kateissa, mutta pian huomattiin, etteivät tuntomerkit – vaalea nokka ja harmaa selkä – sopineetkaan pikkuruokkiin. Kyseessä oli paljon harvinaisempi harhailija, mustakurkkumurri ( Synthliboramphus antiquus).

    Mustakurkkumurri pesii ja talvehtii Pohjoisella Tyynellämerellä Beringinsalmen molemmin puolin.

    Euroopasta on aiemmin ainoastaan havainto yksilöstä, joka palasi Englannissa samaan paikkaan kolmena keväänä 1990–1992.

    Porkkalan havainto oli vasta toinen Euroopasta.

    Tähän mennessä Suomessa on havaittu hyväksytysti 483 luonnonvaraista lintulajia.

    Edellinen hyväksytty uusi lintulaji oli toukokuussa havaittu kivikkosatakieli, mutta sen jälkeen hyväksymistä odottavat havainnot kamtšatkanuunilinnusta Enontekiöllä sekä siperianlepinkäisestä Hailuodossa ja Helsingissä.

    BirdLife Suomen rariteettikomitea tarkastaa Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja arvioi, ovatko määritysperusteet riittävät ja onko lintu luonnonvaraisesti harhautunut.

    Artikkelin aiheet
    mustakurkkumurri
    lintuharrastus
    Kirkkonummi
    harvinainen lintu
    BirdLife Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle